Tribuutti Kunnianosoitus maalle, jossa olen ollut onnellinen.

Suomenhevonen

  • Rekiajelu on unohtumaton kokemus.
    Rekiajelu on unohtumaton kokemus.
  • Varsa.
    Varsa.
  • Upea eläin.
    Upea eläin.

Myönnän, että ennen tätä päivää, en tiennyt kovin paljon suomenhevosesta. Kiinnostukseni suomenhevosia kohtaan alkoi lyhyellä vierailulla Keski-Suomessa. Etsin verkosta tietoa tästä eläimestä espanjaksi ja en löytänyt paljoakaan muuta kuin pari valokuvaa. En ymmärrä miksi tästä upeasta eläimestä ei ole paljoakaan tietoa ulkomailla. Harmittelemaan en voinut jäädä ja luin suomenkielisistä sivustoista suomenhevosista ja kirjoitin espenjankieliseen blogiin. 

Suomenhevosen historia on tosi mielenkiintoista. Tuo eläin on arjen sankari, sotasankari, jälleenrakennuskauden sankari. Suomenhevoset ovat aarre ja harmittaa se, että kaikki suomenhevoset eivät nykyisin saa ansaitsemansa arvoa ja hoidoa.

Näkemäni hevoset olivat parhaimmissa käsissä. He ovat kuin kuninkaita, kuten sen pitäisi olla.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (10 kommenttia)

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Tänään kuulin radiosta ohjelmaa hevosista. Toimittaja oli Savossa tutustumassa hevostilaan.

Tyttäreni kävi Espanjassa etsimässä Andalusialaista valkoista, mutta päätyi sitten kotimaiseen. Lapseni ovat ratsastaneet ja se on vienyt minutkin ponihakaan ja ratsastusleireille heidän osaamisensa kehittymistä seuraamaan. Hevosen hoidon ja ratsastuksen kautta voi oppia valtavan paljon.

Hevonen voi olla elinikäinen harrastus, vaativa toki.

Suomenhevosia vietiin sotakorvauksina Neuvostoliittoon melkoiset määrät. Löytyisköhän niitä vieläkin sieltä vai ovatko menneet makkaroiksi ym.?

http://yle.fi/aihe/artikkeli/2015/12/10/suomenhevo...

Käyttäjän amgs kuva

Tuossa olisi hyvä ohjelmaidea televisiotuotantoväelle: Etsiä suomenhevosia Venäjältä ja kertoa miten hevosille kävi

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Aliravittuja näin siellä paljon.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Suomenhevosista lähemmin olen tuntenut kaksi Lirppaa. Toinen Lirppa oli isoisäni työhevonen, Ja toinen Lirppa äitini Suomen pienhevonen. Ne kummatkin ovat jo menneet vihreämmmille laitumille.

Isoisän kanssa monet asiat yhdessä koimme ja usein oli Lirppa mukana. Hevosen uittaminen oli aina juhlaa kaikille, mutta eniten siitä nautti hevonen, joka sen jälkeen piehtaroi pihamaalla itsensä kuivaksi. Voi sitä elämisen riemua kun iso eläin kieriskelee onnesta litteänä.

Työhevosia ei juuri enää ole, mutta ravi- ja ratsastushevosia kyllä on, vaikka yhä vähemmissä määrin. Lämminveriset syrjäyttävät suomenhevoset mutta kyllä vannoutuneita suomenhevosmiehiä ja naisia vielä Suomessa on.

Itsellä on ollut kaksi lämminveristä, mutta nyt ei ole kuin suuri ikävä jäljellä. Huoleton on hevoseton mies!

Käyttäjän amgs kuva

Vastuu on suut, mutta moni rakastaa hevosia, kuten sinä.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Suomenhevosia käytetään vielä ainakin niillä puunkaatotyömailla, joihin ei haluta kaiken alleen jyrääviä metsätyökoneita, niin kuin luonnonpuistotyyppisillä.

Käyttäjän usjussi kuva
Heikki Karjalainen

Tällaiset kaverit tekivät Porvoon saaristossa hommia. Olivat kuulemma Belgian hevosia, isoja kuin mitkä. Kuva 5.

https://www.google.com/search?q=hevosmetsuri&tbm=i...

Käyttäjän ManuKorkman kuva
Manu Korkman

Meillä on iso-isän 1900-luvulla hankkima huvila. Huvilalla oli myös kauppapuutarha, jossa työskenteli Suomen hevonen Pekka. Pekka kuoli sodassa, mutta niityä jossa Pekka 70-vuotta sitten laidunsi, kutsutaan yhä Pekan laitumeksi. Sodan jälkeen valtio korvasi vahingon antamalla sodasta selvinneen hevosen, nämä eläinparat olivat juuri sellaisia kuin sodan käyneen voi kuvitellakin. Olet kai nähnyt sen vanhan Tuntemattoman sotilaan, siinä on se meidän Pekkakin, näin kuvittelen.

Käyttäjän amgs kuva

Ja ilmeisesti niistä sotahevosista parhaita piti lähettää Neuvostoliitolle! :(

Käyttäjän usjussi kuva
Heikki Karjalainen

Suomenhevosen ja isännän kiintymys on syvä.

Meidän suvussamme eräällä maanviljelijällä oli myös "Huvi"- niminen Suomenhevonen. Se oli isännän paras kaveri lähes 30 vuotta niin arjessa kuin muutenkin. Joka ilta herkkupalat ja taputukset ja aamulla samoin.
Erään kerran metsätöistä palatessaan Huvi ja isäntä tulivat tuttua reittiä suon reunasta kotiin päin ilman kärryä valjaat isännän kädessä. Jotakin tapahtui ? Huvi pillastui ja juoksi suolle pahoin seurauksin. Huvi vajosi suonsilmäkkeeseen hitaasti ja Kalle yritti pelastaa kaikin keinoin pitämällä valjaista kiinni- turhaan, kun suo petti hänenkin jalkojensa alta. Huvi hukkui Kallen silmien edessä ja Kalle oli masentuneena hoidossa lähes koko lopun elämänsä.

Tämän blogin suosituimmat