Udmurttilainen kirjallisuus http://jiihooantikainen.vapaavuoro.uusisuomi.fi/taxonomy/term/156996/all Sat, 20 Oct 2018 17:12:17 +0300 fi Tässä syy miksi et tiedä mitään udmurttien kirjallisuudesta http://esa-jussisalminen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/262860-tassa-syy-miksi-et-tieda-mitaan-udmurttien-kirjallisuudesta <div class="field field-type-number-integer field-field-image-permission"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> No permission </div> </div> </div> <p>&nbsp;</p><p>Kiitos. Kuuntelin nähkääs eilen harvinaisen avartavan seminaarin Yrjö Wichmannista.</p><p><a href="https://www.facebook.com/events/631277887269805/" title="https://www.facebook.com/events/631277887269805/">https://www.facebook.com/events/631277887269805/</a></p><p>Oletko koskaan miettinyt, miksi et tiedä mitään udmurttien tai marien kirjallisuudesta? Miksi saatat puhua kansansirpaleista? Miksi sinulla heidän normitettu kirjakielensä on jäänyt kansanihmisten suullisen perinteen varjoon?&nbsp;</p><p>Eiliset esitelmät olivat loistavat ja valaisivat näitä kysymyksiä. Wichmann kävi udmurttien, komien ja marien luona keräämässä kieltä, kielenmuistomerkkejä, kansanrunoja ja murteita. Hän avioitui unkarilaisen naisen kanssa ja osasi unkaria kuin syntyperäinen. Hän luennoi Suomessa unkarin kielestä ja KIRJALLISUUDESTA syvällisesti. Mitä tulee Venäjän suomalais-ugrilaisten kansojen kirjallisuuteen hän ehti esitelmistä saamani vaikutelman mukaan vain hiukan&nbsp;harrastaa Kuratovia eli komien kansalliskirjailijaa. Hän oli Kuratovin huomioimisessa edelläkävijä.</p><p>Kaikesta voi päätellä, että hän OLISI PEREHTYNYT komien, udmurttien ja marien kirjallisuuteen, jos hän olisi päässyt näiden kansojen luo vielä hiukan myöhemmin, jos hän olisi nähnyt kunnolla, miten kirjakieli ja kirjallisuus syntyy. Valitettavasti varhaisten tutkimusmatkailijoiden näin välittämä kuva alkeellisista murteensolkkaajista jäi Suomessa tähän päivään asti vallitsevaksi. Tilanne kentällä&nbsp;muuttui nimittäin täydellisesti. Kun Wichmann oli udmurttien luona 1890-luvulla, ei ollut vielä julkaistu ensimmäistäkään udmurtinkielistä novellia. Ensimmäinen julkaistiin vuonna 1905.&nbsp; Vuonna 1920 muodostettiin Udmurtian tasavalta ja udmurtin kieltä puuhattiin viralliseksi kaikilla foorumeilla.</p><p>Käänsin 37 huolella valittua novellia parhaista udmurttilaisista novelleista suomeksi ja julkaisen ne piakkoin. Tämä on vain pieni ensiapu Suomessa vallitsevan valtavan kirjallisuuden mentävän sivistyksellisen aukon paikkaamiseksi, mutta alku kuitenkin.</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div>  

Kiitos. Kuuntelin nähkääs eilen harvinaisen avartavan seminaarin Yrjö Wichmannista.

https://www.facebook.com/events/631277887269805/

Oletko koskaan miettinyt, miksi et tiedä mitään udmurttien tai marien kirjallisuudesta? Miksi saatat puhua kansansirpaleista? Miksi sinulla heidän normitettu kirjakielensä on jäänyt kansanihmisten suullisen perinteen varjoon? 

Eiliset esitelmät olivat loistavat ja valaisivat näitä kysymyksiä. Wichmann kävi udmurttien, komien ja marien luona keräämässä kieltä, kielenmuistomerkkejä, kansanrunoja ja murteita. Hän avioitui unkarilaisen naisen kanssa ja osasi unkaria kuin syntyperäinen. Hän luennoi Suomessa unkarin kielestä ja KIRJALLISUUDESTA syvällisesti. Mitä tulee Venäjän suomalais-ugrilaisten kansojen kirjallisuuteen hän ehti esitelmistä saamani vaikutelman mukaan vain hiukan harrastaa Kuratovia eli komien kansalliskirjailijaa. Hän oli Kuratovin huomioimisessa edelläkävijä.

Kaikesta voi päätellä, että hän OLISI PEREHTYNYT komien, udmurttien ja marien kirjallisuuteen, jos hän olisi päässyt näiden kansojen luo vielä hiukan myöhemmin, jos hän olisi nähnyt kunnolla, miten kirjakieli ja kirjallisuus syntyy. Valitettavasti varhaisten tutkimusmatkailijoiden näin välittämä kuva alkeellisista murteensolkkaajista jäi Suomessa tähän päivään asti vallitsevaksi. Tilanne kentällä muuttui nimittäin täydellisesti. Kun Wichmann oli udmurttien luona 1890-luvulla, ei ollut vielä julkaistu ensimmäistäkään udmurtinkielistä novellia. Ensimmäinen julkaistiin vuonna 1905.  Vuonna 1920 muodostettiin Udmurtian tasavalta ja udmurtin kieltä puuhattiin viralliseksi kaikilla foorumeilla.

Käänsin 37 huolella valittua novellia parhaista udmurttilaisista novelleista suomeksi ja julkaisen ne piakkoin. Tämä on vain pieni ensiapu Suomessa vallitsevan valtavan kirjallisuuden mentävän sivistyksellisen aukon paikkaamiseksi, mutta alku kuitenkin.

]]>
0 http://esa-jussisalminen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/262860-tassa-syy-miksi-et-tieda-mitaan-udmurttien-kirjallisuudesta#comments Kulttuuri Suomalais-ugrilaisten kansojen kirjallisuus Udmurttilainen kirjallisuus Udmurttilainen novelli Udmurttilaisten novellien suomenkielinen kokoelma Yrjö Wichmann Sat, 20 Oct 2018 14:12:17 +0000 Esa-Jussi Salminen http://esa-jussisalminen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/262860-tassa-syy-miksi-et-tieda-mitaan-udmurttien-kirjallisuudesta
Rottakylän mies pakeni saksalaisten leiriltä ja kirjoitti siitä http://esa-jussisalminen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/262121-rottakylan-mies-pakeni-saksalaisten-leirilta-ja-kirjoitti-siita <div class="field field-type-number-integer field-field-image-permission"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> No permission </div> </div> </div> <p>&nbsp;</p><p>Vuonna 1995 Aleksandr Škljajev, tunnettu udmurttilainen kirjallisuuden ja journalistiikan tutkija oli Suomessa helsinkiläisessä alan kirjastossa. Škljajev tunnetaan erityisesti vainojen uhriksi joutuneiden udmurttilaisten kirjailijoiden kohtaloiden selvittäjänä. Hän on julkaissut aiheesta muun muassa teoksen Tšašjem nimjos.</p><p><br />Monesta kirjailijasta tiedot ovat edelleen hatarat, monet teokset kateissa ja moni teos vailla huomiota ja lukijoita. Joskus sattuma ja onni puuttuu peliin tai ehkä Korkeimman käsi suuressa oikeudenmukaisuudessaan. Niin tapahtui vuonna 1995, kun Aleksandr Škljajev penkoi helsinkiläisessä kirjastossa udmurttien teoksia. Lisäksi hän näki siellä muun muassa Aminoffin teoksia udmurtin kielestä. Sitten hänen väsyneet silmänsä osuivat aivan pieneen kirjaseen, jonka kannessa luki: А. Денисов. Мынам пленысь пегӟеме. Казань. 1919-тӥ ар. Вотской культурно-просветительной подотделлэн поттэмез.</p><p><br />Kyseessä oli siis A. Denisovin Kazanissa ilmestynyt teos Pakoni vankeudesta vuodelta 1919, mutta Škljajev ei ollut koskaan kuullut tällaisesta teoksesta eikä tämännimisestä kirjailijasta. Hän kopioi teoksen ja toi sen mukanaan Udmurtiaan. Hän kaiveli kaikkia mahdollisia hakuteoksia, mutta missään ei ollut mitään mainintaa tällaisesta teoksesta.&nbsp;</p><p><br />Todennäköisesti maailman ainoa säilynyt kappale tätä teosta on siis Suomessa säilytteillä. Tässä ei tietenkään ole mitään ihmeellistä: sralinin vainoista puhuttaessa tarkoitetaan yleensä ihmisten vainoamista ja tappamista, mutta se tarkoitti myös teosten hävittämistä. Neuvostoliitossa ei tietääkseni tarvinnut polttaa kirjoja rovioilla suuria määriä, koska kafkamaiset vainot ja salaliittoteoriat pitivät huolen siitä, että asianomaiset itse kätkivät ja tuhosivat teoksia. Teoksia upotettiin jokiin, haudattiin maahan ja muihin paikkoihin, joista niistä ei hoksattaisi, mutta joihin ne usein jäivät ikuisiksi ajoiksi. Onneksi osa niistä löytyy myöhemmin sattumalta eri kirjastoista Pietarista, Helsingistä ja muualta. Juuri luin, että Berliinistä löydettyä Pjotr Tšaikovskin ääntä on tutkittu ja nauhoitteen kohtalosta esitelmöidään. Kuzebai Gerdin ääntä on myös löydetty ja pätkä on kuultavissa netissä.</p><p><br />Ateistinen aivopesu tuhosi kirjallisen jatkumon ja poisti tietoisuuden kirjakielen alun kirjallisuudesta, koska se oli ollut luonnollisesti usein luonteeltaan uskonnollista ja muista kielistä käännettyä. Sen sijaan levitettiin valheita siitä, kuinka vallankumouksesta alkoi vähemmistökansojen kirjallisuus.</p><p><br />Škljajev oletti ensin, että teos olisi venäjästä käännetty udmurtiksi, mutta heti alusta hän huomasi, että kirjoittaja kirjoittaa itse omalla äidinkielellään. Teos on mitä ilmeisimmin omaelämäkerrallinen. Se kertoo, miten päähenkilö jäi vuonna 1914 sodassa saksalaisten vangiksi ja joutui leirille ja töihin saksalaisen talonpojan luo. Lopulta hän onnistui pakenemaan Hollantiin ja sieltä hän palasi Englannin, Norjan, Ruotsin ja Suomen kautta Venäjälle. Kertomus on hyvin kirjoitettu ja se sisältyy myös udmurttilaisten novellien suomennoskokoelmaan.</p><p><br />Kirjailija mainitsee teoksessaan olevansa kotoisin Udmurtiasta Komakgurtista (suom. Rottakylä). Eräs udmurtialainen televisiotoimittaja kävi kylässä ja löysi A. Denisovin sukulaisia. Tiedot kirjailijasta ovat kuitenkin puutteellisia eikä hänestä ole edes valokuvaa.</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div>  

Vuonna 1995 Aleksandr Škljajev, tunnettu udmurttilainen kirjallisuuden ja journalistiikan tutkija oli Suomessa helsinkiläisessä alan kirjastossa. Škljajev tunnetaan erityisesti vainojen uhriksi joutuneiden udmurttilaisten kirjailijoiden kohtaloiden selvittäjänä. Hän on julkaissut aiheesta muun muassa teoksen Tšašjem nimjos.


Monesta kirjailijasta tiedot ovat edelleen hatarat, monet teokset kateissa ja moni teos vailla huomiota ja lukijoita. Joskus sattuma ja onni puuttuu peliin tai ehkä Korkeimman käsi suuressa oikeudenmukaisuudessaan. Niin tapahtui vuonna 1995, kun Aleksandr Škljajev penkoi helsinkiläisessä kirjastossa udmurttien teoksia. Lisäksi hän näki siellä muun muassa Aminoffin teoksia udmurtin kielestä. Sitten hänen väsyneet silmänsä osuivat aivan pieneen kirjaseen, jonka kannessa luki: А. Денисов. Мынам пленысь пегӟеме. Казань. 1919-тӥ ар. Вотской культурно-просветительной подотделлэн поттэмез.


Kyseessä oli siis A. Denisovin Kazanissa ilmestynyt teos Pakoni vankeudesta vuodelta 1919, mutta Škljajev ei ollut koskaan kuullut tällaisesta teoksesta eikä tämännimisestä kirjailijasta. Hän kopioi teoksen ja toi sen mukanaan Udmurtiaan. Hän kaiveli kaikkia mahdollisia hakuteoksia, mutta missään ei ollut mitään mainintaa tällaisesta teoksesta. 


Todennäköisesti maailman ainoa säilynyt kappale tätä teosta on siis Suomessa säilytteillä. Tässä ei tietenkään ole mitään ihmeellistä: sralinin vainoista puhuttaessa tarkoitetaan yleensä ihmisten vainoamista ja tappamista, mutta se tarkoitti myös teosten hävittämistä. Neuvostoliitossa ei tietääkseni tarvinnut polttaa kirjoja rovioilla suuria määriä, koska kafkamaiset vainot ja salaliittoteoriat pitivät huolen siitä, että asianomaiset itse kätkivät ja tuhosivat teoksia. Teoksia upotettiin jokiin, haudattiin maahan ja muihin paikkoihin, joista niistä ei hoksattaisi, mutta joihin ne usein jäivät ikuisiksi ajoiksi. Onneksi osa niistä löytyy myöhemmin sattumalta eri kirjastoista Pietarista, Helsingistä ja muualta. Juuri luin, että Berliinistä löydettyä Pjotr Tšaikovskin ääntä on tutkittu ja nauhoitteen kohtalosta esitelmöidään. Kuzebai Gerdin ääntä on myös löydetty ja pätkä on kuultavissa netissä.


Ateistinen aivopesu tuhosi kirjallisen jatkumon ja poisti tietoisuuden kirjakielen alun kirjallisuudesta, koska se oli ollut luonnollisesti usein luonteeltaan uskonnollista ja muista kielistä käännettyä. Sen sijaan levitettiin valheita siitä, kuinka vallankumouksesta alkoi vähemmistökansojen kirjallisuus.


Škljajev oletti ensin, että teos olisi venäjästä käännetty udmurtiksi, mutta heti alusta hän huomasi, että kirjoittaja kirjoittaa itse omalla äidinkielellään. Teos on mitä ilmeisimmin omaelämäkerrallinen. Se kertoo, miten päähenkilö jäi vuonna 1914 sodassa saksalaisten vangiksi ja joutui leirille ja töihin saksalaisen talonpojan luo. Lopulta hän onnistui pakenemaan Hollantiin ja sieltä hän palasi Englannin, Norjan, Ruotsin ja Suomen kautta Venäjälle. Kertomus on hyvin kirjoitettu ja se sisältyy myös udmurttilaisten novellien suomennoskokoelmaan.


Kirjailija mainitsee teoksessaan olevansa kotoisin Udmurtiasta Komakgurtista (suom. Rottakylä). Eräs udmurtialainen televisiotoimittaja kävi kylässä ja löysi A. Denisovin sukulaisia. Tiedot kirjailijasta ovat kuitenkin puutteellisia eikä hänestä ole edes valokuvaa.

]]>
0 http://esa-jussisalminen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/262121-rottakylan-mies-pakeni-saksalaisten-leirilta-ja-kirjoitti-siita#comments Kulttuuri Kirja-arvio Maailmansota Udmurttilainen kirjallisuus Udmurttilainen novelli Udmurttilaisten novellien suomenkielinen kokoelma Sat, 06 Oct 2018 07:53:20 +0000 Esa-Jussi Salminen http://esa-jussisalminen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/262121-rottakylan-mies-pakeni-saksalaisten-leirilta-ja-kirjoitti-siita
Kansalliskirjailijan hämärän novelli http://esa-jussisalminen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/260253-kansalliskirjailijan-hamaran-novelli <div class="field field-type-number-integer field-field-image-permission"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> No permission </div> </div> </div> <p><br />Tekeillä olevassa udmurttilaisten novellien suomenkielisessä kokoelmassa on ilman muuta yksi novelli Udmurtian elossa olevalta kansalliskirjailijalta <strong>Vjatšeslav Ar-Sergiltä</strong> (Vjatšeslav Sergejev).&nbsp;</p><p><br />Hän erottuu monista udmurttilaisista kirjailijoista vähemmän dramaattisena hahmona, omalaatuisilla tarkoilla sattumusten ja tunnelmien kuvaajana. Niinpä jotkut ovat kuvanneet hänen teoksiaan jopa kevyiksi ja pinnallisiksi. Itse pidän eniten hänen pienoisromaanistaan lapsille, jossa seikkailee tietysti myös koira, sekä psykologisesta pienoisromaanista Aalloilla veneesi.</p><p><br />Hänen yksi mielitunnelmansa on kesäilta ja kesäyö. Hänen yhden novellikokoelmansa nimikin on <em>Noktjurn</em>.&nbsp;<br />Vjatšeslav Ar-Sergiltä on jo aikaisemmin ilmestynyt suomeksi kaksi novellia kääntäminäni teoksessa <em>Volga-antologia</em> vuonna 2010 :&nbsp; <em>Ain moment </em>ja <em>Kristja</em>. Hän on&nbsp; myös udmurttilaisten kirjailijoiden joukossa poikkeuksellisen kansainvälinen hahmo, joka on itse aktiivisesti luonut kontakteja ympäri maailmaa. Niinpä häntä onkin käännetty monille kielille.</p><p><br />Nyt suurta novellikokoelmaa varten käännetty kolmas, lyhyt novelli <em>Nainen hämärästä</em> on aika tyypillistä Ar-Sergiä. Siinä insinööri palaa meluisalta työpaikaltaan kotiin jalan, koska on niin ihanaa kulkea kesäillan hämyssä. Palatessaan hän tapaa pitkähiuksisen pojan, sammakon ja lopulta uhkean salaperäisen naisen, joka kulkee 30 metriä hänen edellään...</p><p>&nbsp;</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div>
Tekeillä olevassa udmurttilaisten novellien suomenkielisessä kokoelmassa on ilman muuta yksi novelli Udmurtian elossa olevalta kansalliskirjailijalta Vjatšeslav Ar-Sergiltä (Vjatšeslav Sergejev). 


Hän erottuu monista udmurttilaisista kirjailijoista vähemmän dramaattisena hahmona, omalaatuisilla tarkoilla sattumusten ja tunnelmien kuvaajana. Niinpä jotkut ovat kuvanneet hänen teoksiaan jopa kevyiksi ja pinnallisiksi. Itse pidän eniten hänen pienoisromaanistaan lapsille, jossa seikkailee tietysti myös koira, sekä psykologisesta pienoisromaanista Aalloilla veneesi.


Hänen yksi mielitunnelmansa on kesäilta ja kesäyö. Hänen yhden novellikokoelmansa nimikin on Noktjurn
Vjatšeslav Ar-Sergiltä on jo aikaisemmin ilmestynyt suomeksi kaksi novellia kääntäminäni teoksessa Volga-antologia vuonna 2010 :  Ain moment ja Kristja. Hän on  myös udmurttilaisten kirjailijoiden joukossa poikkeuksellisen kansainvälinen hahmo, joka on itse aktiivisesti luonut kontakteja ympäri maailmaa. Niinpä häntä onkin käännetty monille kielille.


Nyt suurta novellikokoelmaa varten käännetty kolmas, lyhyt novelli Nainen hämärästä on aika tyypillistä Ar-Sergiä. Siinä insinööri palaa meluisalta työpaikaltaan kotiin jalan, koska on niin ihanaa kulkea kesäillan hämyssä. Palatessaan hän tapaa pitkähiuksisen pojan, sammakon ja lopulta uhkean salaperäisen naisen, joka kulkee 30 metriä hänen edellään...

 

]]>
0 http://esa-jussisalminen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/260253-kansalliskirjailijan-hamaran-novelli#comments Kulttuuri Udmurttilainen kirjallisuus Udmurttilainen novelli Udmurttilaisten novellien suomenkielinen kokoelma Vjatšeslav Ar-Sergi Volga-antologia Fri, 31 Aug 2018 10:00:34 +0000 Esa-Jussi Salminen http://esa-jussisalminen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/260253-kansalliskirjailijan-hamaran-novelli
Elävien kielten ystävät kokoontuivat Tšeboksaryssa http://esa-jussisalminen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/255833-elavien-kielten-ystavat-kokoontuivat-tseboksaryssa <div class="field field-type-number-integer field-field-image-permission"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> No permission </div> </div> </div> <p>&nbsp;</p><p>Kun NL hajosi, suomalais-ugrilaisten kielten tutkijat pystyivät luomaan yhä paremmin henkilökohtaisia tiiviitä kontakteja Venäjän suomalais-ugrilaisten kansojen edustajien kanssa. Tämä johtui erityisesti siitä, että suomalaiset pääsivät matkustamaan sukukansojen maille ja jopa oleilemaan niillä pitkiäkin aikoja.</p><p><br />Itse en ole koskaan pystynyt eläytymään sellaiseen tilanteeseen, että sukukansat olisi eristetty jonnekin saavuttamattomiin. Olen nimittäin sitä sukupolvea, joka heti opiskeluaikana pääsi vapaasti minne tahansa, tosin kaikkein vanhinta tällaista sukupolvea. Niinpä olin vuonna 1992 ensi kertaa Joshkar-Olassa marien mailla Turun yliopiston delegaatiossa opiskelijan ominaisuudessa. Olen syntynyt käsittämättömän onnekkaasti oikeaan aikaan. En nimittäin koskaan ole tykännyt arkistojen kuolleista kielistä ja virtuaalisista ihmisistä. En olisi koskaan voinut tulla fennougristiksi neuvostoaikoina.</p><p><br />Volgalaisiin kieliin jo vanhastaan keskittynyt Turun yliopiston suomalais-ugrilainen oppiaine alkoi muuttuneessa tilanteessa aktiivisesti kehittää suhteita ja hyödyntää niitä. Tuloksena on mm. pitkä liuta sanakirjoja. Vuonna 1993 perustettiin Volgan alueen kielten tutkimusyksikkö. Nyttemmin toiminta on laajentunut vähitellen kattamaan alueen kaikkia kieliä, siis myös turkkilaisia:<br /><a href="http://www.utu.fi/fi/yksikot/hum/yksikot/volga/Sivut/home.aspx" title="http://www.utu.fi/fi/yksikot/hum/yksikot/volga/Sivut/home.aspx">http://www.utu.fi/fi/yksikot/hum/yksikot/volga/Sivut/home.aspx</a></p><p><br />Samana vuonna alkoi Volgan alueen kielten symposiumien sarja:<br /><a href="http://www.utu.fi/fi/yksikot/hum/yksikot/volga/symposiumit/Sivut/home.aspx" title="http://www.utu.fi/fi/yksikot/hum/yksikot/volga/symposiumit/Sivut/home.aspx">http://www.utu.fi/fi/yksikot/hum/yksikot/volga/symposiumit/Sivut/home.aspx</a></p><p><br />Pari päivää sitten päättyi Volgan ja Uralin alueen kielten XI symposiumi Tsheboksaryssa. Izhevskistä meitä oli mukana kokonainen delegaatio omalla tilausbussilla, jonka Udmurtian valtionyliopisto ystävällisesti myönsi.<br />Esitelmöin udmurttilaisista novelleista ja niiden suomentamisesta. Alaamme vaivaa mielestäni edelleen jossain määrin kuivuusongelma eli keskittyminen muinaisuuteen, arkistointiin ja säilömiseen. Itseäni kiinnostaa enemmän tämä päivä, tulevaisuus, elävä kulttuuri ja kieli sekä niiden kehittäminen.</p><p><br />Tämä jonkinlainen alkuperäisen kansanperinteen korostus näkyy niin Venäjällä kuin Suomessakin. Udmurttilainen kirjallisuus tai esimerkiksi novellit ovat monelle liian uutta asiaa: luotu viimeisen sadan vuoden aikana. Ehkä jotkut saavuttavat jotain alkuperäistä, ihmeellistä ja mystistä kaivelemalla katkonaisia muinaisjäänteitä. Itselleni elävä kulttuuri on tätäkin ihmeellisempää ja mystisempää seurattavaa.</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div>  

Kun NL hajosi, suomalais-ugrilaisten kielten tutkijat pystyivät luomaan yhä paremmin henkilökohtaisia tiiviitä kontakteja Venäjän suomalais-ugrilaisten kansojen edustajien kanssa. Tämä johtui erityisesti siitä, että suomalaiset pääsivät matkustamaan sukukansojen maille ja jopa oleilemaan niillä pitkiäkin aikoja.


Itse en ole koskaan pystynyt eläytymään sellaiseen tilanteeseen, että sukukansat olisi eristetty jonnekin saavuttamattomiin. Olen nimittäin sitä sukupolvea, joka heti opiskeluaikana pääsi vapaasti minne tahansa, tosin kaikkein vanhinta tällaista sukupolvea. Niinpä olin vuonna 1992 ensi kertaa Joshkar-Olassa marien mailla Turun yliopiston delegaatiossa opiskelijan ominaisuudessa. Olen syntynyt käsittämättömän onnekkaasti oikeaan aikaan. En nimittäin koskaan ole tykännyt arkistojen kuolleista kielistä ja virtuaalisista ihmisistä. En olisi koskaan voinut tulla fennougristiksi neuvostoaikoina.


Volgalaisiin kieliin jo vanhastaan keskittynyt Turun yliopiston suomalais-ugrilainen oppiaine alkoi muuttuneessa tilanteessa aktiivisesti kehittää suhteita ja hyödyntää niitä. Tuloksena on mm. pitkä liuta sanakirjoja. Vuonna 1993 perustettiin Volgan alueen kielten tutkimusyksikkö. Nyttemmin toiminta on laajentunut vähitellen kattamaan alueen kaikkia kieliä, siis myös turkkilaisia:
http://www.utu.fi/fi/yksikot/hum/yksikot/volga/Sivut/home.aspx


Samana vuonna alkoi Volgan alueen kielten symposiumien sarja:
http://www.utu.fi/fi/yksikot/hum/yksikot/volga/symposiumit/Sivut/home.aspx


Pari päivää sitten päättyi Volgan ja Uralin alueen kielten XI symposiumi Tsheboksaryssa. Izhevskistä meitä oli mukana kokonainen delegaatio omalla tilausbussilla, jonka Udmurtian valtionyliopisto ystävällisesti myönsi.
Esitelmöin udmurttilaisista novelleista ja niiden suomentamisesta. Alaamme vaivaa mielestäni edelleen jossain määrin kuivuusongelma eli keskittyminen muinaisuuteen, arkistointiin ja säilömiseen. Itseäni kiinnostaa enemmän tämä päivä, tulevaisuus, elävä kulttuuri ja kieli sekä niiden kehittäminen.


Tämä jonkinlainen alkuperäisen kansanperinteen korostus näkyy niin Venäjällä kuin Suomessakin. Udmurttilainen kirjallisuus tai esimerkiksi novellit ovat monelle liian uutta asiaa: luotu viimeisen sadan vuoden aikana. Ehkä jotkut saavuttavat jotain alkuperäistä, ihmeellistä ja mystistä kaivelemalla katkonaisia muinaisjäänteitä. Itselleni elävä kulttuuri on tätäkin ihmeellisempää ja mystisempää seurattavaa.

]]>
5 http://esa-jussisalminen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/255833-elavien-kielten-ystavat-kokoontuivat-tseboksaryssa#comments Kulttuuri Suomalais-ugrilaiset kielet Tšeboksary Udmurttilainen kirjallisuus Udmurttilainen novelli Volgan alueen kielten tutkimusyksikkö Fri, 25 May 2018 15:17:08 +0000 Esa-Jussi Salminen http://esa-jussisalminen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/255833-elavien-kielten-ystavat-kokoontuivat-tseboksaryssa
Mahla http://esa-jussisalminen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/251720-mahla <div class="field field-type-number-integer field-field-image-permission"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> No permission </div> </div> </div> <p>&nbsp;</p><p>Mahla</p><p><br />Kedra Mitrei (1892&ndash;1949) eli virallisesti Dmitri Ivanovitš Korepanov on udmurttilaisista tunnetuista klassikkokirjailijoista sikäli outo tapaus, että häntä ei suoranaisesti tapettu vainoissa: hän selvisi vapaana vuoteen 1937 asti, jolloin hänet vangittiin kahdeksaksi vuodeksi ja pian uudelleen. Hän kuoli siis onnellisesti lähes luonnollisen kuoleman sairaana Siperiassa.&nbsp;</p><p><br />Hän syntyi Udmurtiassa Igran kylässä. Hänen isänsä oli työssä Siperian maantiellä kyytimiehenä. Vuonna 1907 hän alkoi opiskella Kazanin opettajaseminaarissa. Siellä alkoi hänen kirjallinen toimintansa. Kedra Mitrei ei kuitenkaan koskaan valmistunut seminaarista, koska hänet erotettiin ateismin takia.</p><p>&nbsp;</p><p><br />Proosan uranuurtaja</p><p><br />Kedra Mitrei oli monipuolinen kirjailija. Omaelämäkerrallinen teos, vuosina 1910 &ndash; 1911 venäjäksi kirjoitettu Sairaan vuosisadan lapsi ilmestyi vasta neuvostoaikana, koska tsaarin ajan sensuuri ei sallinut sitä julkaista. Tämä teos kertoo Kedra Mitrein kouluopinnoista, mutta siinä kuvaillaan myös opiskelua Kazanin opettajaseminaarissa.&nbsp;</p><p><br />Vuosina 1915 &ndash; 1928 Kedra Mitrei kirjoitti trilogian voimamiehistä: tragedian Eš-Terek, näytelmän Voimamies Idna ja runoelman Voimamies Juber.&nbsp;</p><p><br />Vuonna 1929 Kedra Mitrei julkaisi ensimmäisen udmurtinkielisen romaanin Raskas ies.</p><p><br />Vuonna 1930 Kedra Mitrei suoritti jatko-opintoja Moskovassa. Kahden vuoden jälkeen hän tuli udmurtin kielen ja kirjallisuuden laitoksen johtajaksi Udmurtian pedagogiikan instituuttiin. Vuonna 1934 hän osallistui Neuvostoliiton kirjailijaliiton ensimmäiseen edustajakokoukseen ja toimi vuosina 1934&ndash;1937&nbsp; Udmurtian&nbsp;kirjallisuusliiton puheenjohtajana. Hän oli siis korkeassa asemassa pitkään 30-luvulla samaan aikaan kun monet muut kirjailijat viruivat pidätettyinä leireillä ja vankiloissa.</p><p>&nbsp;</p><p><br />Novelleja</p><p><br />Kedra Mitreillä on myös useita mainioita ja omintakeisia novelleja. Mahla kertoo tarinoita Siperian maantien varrelta Udmurtian kohdalla. Siinä kuvaillaan ketä ja mitä vietiin Moskovasta Siperiaan ja Siperiasta Moskovaan. Mitä tapahtui tsaarin aikana ja mitä tapahtui kansalaissodan aikana Siperian tien varrella, selviää novellista.&nbsp;</p><p><br />Novellissa Mahla erikoista on näkökulma: se on nimittäin koivun kertomus. Koivulla on tien viereltä 150 vuoden aikana näkemiensä tapausten lisäksi myös henkilökohtaisia suruja, joista vähäisin ei ole se, että lapset imevät hänestä mahlaa keväisin.</p><p><br />Tarina on todellisuuspohjainen. Siperian tien varteen istutettiin koivuja. Niitä kutsuttiin usein katariinalaisiksi koivuiksi Katariina II:n mukaan. Sekä maantiet Siperiaan että myöhemmin Siperian radat kulkivat usein Udmurtian eri osien kautta ja kulkevat vieläkin:<br />&quot;Udmurtit pakenivat tämän tien lähettyviltä pois. He raivasivat metsän keskelle paikan uudelle kylälle. Aikaa myöten ja varsinkin ihan viime aikoina, ilmeisesti rohkeammiksi tultuaan, ovat udmurtit jälleen asettuneet myös suuren tien lähelle.&quot;</p><p><br />Mahla julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1926 aikakauslehdessä Gudyri, kuten useimmat julkaistut novellit siihen aikaan. Se on julkaistu useita kertoja myöhemmin erilaisissa kokoomateoksissa. Se on myös otettu useasti mukaan koululaisille tarkoitettuihin udmurttilaisen kirjallisuuden lukemistoihin. Myös suomeksi se ilmestyy udmurttilaisten novellien suomennosten kokoelmassa.</p><p>&nbsp;</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div>  

Mahla


Kedra Mitrei (1892–1949) eli virallisesti Dmitri Ivanovitš Korepanov on udmurttilaisista tunnetuista klassikkokirjailijoista sikäli outo tapaus, että häntä ei suoranaisesti tapettu vainoissa: hän selvisi vapaana vuoteen 1937 asti, jolloin hänet vangittiin kahdeksaksi vuodeksi ja pian uudelleen. Hän kuoli siis onnellisesti lähes luonnollisen kuoleman sairaana Siperiassa. 


Hän syntyi Udmurtiassa Igran kylässä. Hänen isänsä oli työssä Siperian maantiellä kyytimiehenä. Vuonna 1907 hän alkoi opiskella Kazanin opettajaseminaarissa. Siellä alkoi hänen kirjallinen toimintansa. Kedra Mitrei ei kuitenkaan koskaan valmistunut seminaarista, koska hänet erotettiin ateismin takia.

 


Proosan uranuurtaja


Kedra Mitrei oli monipuolinen kirjailija. Omaelämäkerrallinen teos, vuosina 1910 – 1911 venäjäksi kirjoitettu Sairaan vuosisadan lapsi ilmestyi vasta neuvostoaikana, koska tsaarin ajan sensuuri ei sallinut sitä julkaista. Tämä teos kertoo Kedra Mitrein kouluopinnoista, mutta siinä kuvaillaan myös opiskelua Kazanin opettajaseminaarissa. 


Vuosina 1915 – 1928 Kedra Mitrei kirjoitti trilogian voimamiehistä: tragedian Eš-Terek, näytelmän Voimamies Idna ja runoelman Voimamies Juber. 


Vuonna 1929 Kedra Mitrei julkaisi ensimmäisen udmurtinkielisen romaanin Raskas ies.


Vuonna 1930 Kedra Mitrei suoritti jatko-opintoja Moskovassa. Kahden vuoden jälkeen hän tuli udmurtin kielen ja kirjallisuuden laitoksen johtajaksi Udmurtian pedagogiikan instituuttiin. Vuonna 1934 hän osallistui Neuvostoliiton kirjailijaliiton ensimmäiseen edustajakokoukseen ja toimi vuosina 1934–1937  Udmurtian kirjallisuusliiton puheenjohtajana. Hän oli siis korkeassa asemassa pitkään 30-luvulla samaan aikaan kun monet muut kirjailijat viruivat pidätettyinä leireillä ja vankiloissa.

 


Novelleja


Kedra Mitreillä on myös useita mainioita ja omintakeisia novelleja. Mahla kertoo tarinoita Siperian maantien varrelta Udmurtian kohdalla. Siinä kuvaillaan ketä ja mitä vietiin Moskovasta Siperiaan ja Siperiasta Moskovaan. Mitä tapahtui tsaarin aikana ja mitä tapahtui kansalaissodan aikana Siperian tien varrella, selviää novellista. 


Novellissa Mahla erikoista on näkökulma: se on nimittäin koivun kertomus. Koivulla on tien viereltä 150 vuoden aikana näkemiensä tapausten lisäksi myös henkilökohtaisia suruja, joista vähäisin ei ole se, että lapset imevät hänestä mahlaa keväisin.


Tarina on todellisuuspohjainen. Siperian tien varteen istutettiin koivuja. Niitä kutsuttiin usein katariinalaisiksi koivuiksi Katariina II:n mukaan. Sekä maantiet Siperiaan että myöhemmin Siperian radat kulkivat usein Udmurtian eri osien kautta ja kulkevat vieläkin:
"Udmurtit pakenivat tämän tien lähettyviltä pois. He raivasivat metsän keskelle paikan uudelle kylälle. Aikaa myöten ja varsinkin ihan viime aikoina, ilmeisesti rohkeammiksi tultuaan, ovat udmurtit jälleen asettuneet myös suuren tien lähelle."


Mahla julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1926 aikakauslehdessä Gudyri, kuten useimmat julkaistut novellit siihen aikaan. Se on julkaistu useita kertoja myöhemmin erilaisissa kokoomateoksissa. Se on myös otettu useasti mukaan koululaisille tarkoitettuihin udmurttilaisen kirjallisuuden lukemistoihin. Myös suomeksi se ilmestyy udmurttilaisten novellien suomennosten kokoelmassa.

 

]]>
0 http://esa-jussisalminen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/251720-mahla#comments Kulttuuri Kedra Mitrei Mahla Udmurttilainen kirjallisuus Udmurttilainen novelli Udmurttilaisten novellien suomenkielinen kokoelma Sat, 03 Mar 2018 13:07:18 +0000 Esa-Jussi Salminen http://esa-jussisalminen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/251720-mahla
Udmurttien suojeluspyhimys Ašaltši Oki http://esa-jussisalminen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/250760-udmurttien-suojeluspyhimys-asaltsi-oki <div class="field field-type-number-integer field-field-image-permission"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> No permission </div> </div> </div> <p><br />Kirjailija ja lääkäri</p><p><br /><strong>Lina Vekšina</strong>, kirjailijanimeltään <strong>Ašaltši Oki</strong> oli suuren udmurttilaisen perheen nuorin tytär.&nbsp; Vanhemmat pyrkivät kuitenkin antamaan hyvän koulutuksen kaikille lapsilleen. Ašaltši Oki ei aluksi osannut edes venäjää, vaan ainoastaan udmurttia, mutta hänen koulunsa sujui hyvin. Hän valmistui ensin opettajaksi 16-vuotiaana. Aluksi kaikki oli venäjäksi: hän opetti myös venäjäksi, mutta ajatteli udmurtiksi. Sitten hän näki ensi kertaa udmurtinkielisen lehden ja koko hänen elämänsä muuttui. Tänä vuonna tulee kuluneeksi 120 vuotta tämän ensimmäisen udmurttilaisen naisrunoilijan ja -prosaistin syntymästä.&nbsp;</p><p><br />Kirjallisuudentutkimus tuo jatkuvasti tarkennuksia hänen elämäkertaansa ja teostensa taustoihin, niin kuin kaikkien vainojen uhriksi joutuneiden kirjailijoiden. Pitkään otaksuttiin, että <strong>Kuźebai Gerd</strong>, udmurttilaisen kirjallisuuden varhainen suurmies, oli se, joka kannustuksellaan sai udmurttilaisen naisen tekemään jotain ennenkuulumatonta: antamaan runojaan kirjallisuuslehtiin. Ajateltiin, että Ašaltši Okin ja Kuźebai Gerdin tapaaminen opettajien kokoontumisessa&nbsp; oli se ratkaiseva sysäys. Tarkempi runoilijattaren uran alkutaipaleen tutkiminen on johtanut kuitenkin päätelmään, että alkusysäyksen antoi hänen&nbsp; isoveljensä, niin ikään kirjailija <strong>Aivo Ivi</strong>. Aivo Ivi nimittäin palasi sodasta alkuvuodesta 1918 ja alkoi työskennellä Gudyri-lehdessä. Hän mitä ilmeisemmin kannusti myös sisartaan lähettämään materiaalia lehteensä, jossa ensimmäiset Ašaltši Okin runot ilmestyivätkin maaliskuussa. Tämä oli ennen mainittua tapaamista Kuźebai Gerdin kanssa lokakuussa, tosin samana vuonna.&nbsp;</p><p><br />Ašaltši Okille läheinen mummo oli kuuluisa kansanparantaja, jonka salaperäinen arkku kaikkinen parantavine yrtteineen oli Ašaltši Okille tuttu. Ašaltši Oki halusi lapsena itsekin tietäjäksi ja hän haaveili samanlaisesta arkusta. Ašaltši Oki opiskeli lääkäriksi Kazanissa, missä hän joutui ajoittain näkemään suorastaan nälkää, kun mm. vuonna 1921 oli yleinen katovuosi. Vielä pahempaa oli opettajien asenne: hänelle sanottiin suoraan, että votjakista ei koskaan tule lääkäriä. Kaikesta huolimatta Ašaltši Oki jatkoi opintojaan ja valmistui lääkäriksi. Samalla hän osallistui kirjallisuuskerhon toimintaan ja luki paljon venäläistä kirjallisuutta. Hän kävi Moskovassa <strong>Sergei Jeseninin</strong> hautajaisissa vuonna 1925.</p><p>&nbsp;</p><p>Taistelu trakoomaa vastaan</p><p><br />Trakooma eli vanhalta suomalaiselta nimeltään silmäpasko oli ennen yleinen sairaus erityisesti udmurttien keskuudessa. Hoitamattomana se johtaa sokeuteen. Ašaltši Oki erikoistui taisteluun trakoomaa vastaan. Hän muutti kaikkein sairaimpaan Alnašin piirikuntaan. Ohessa dokumentissa näkyy vielä vanhemman sukupolven edustaja, jonka trakooman Ašaltši Oki paransi.&nbsp;</p><p><br />Ašaltši Oki kulki ympäri piirikunnan kyliä parantamassa trakoomaa niin, että ei ehtinyt kotona juuri olemaan. Sen sijaan kaikki piirikunnan koirat oppivat tuntemaan hänet eikä niistä yksikään haukkunut, kun Ašaltši Oki saapui pihaan. Tai ehkä se johtui jostain muustakin?</p><p><br />&nbsp;Ašaltši Oki kirjoitti jopa yhden novellin, jossa yksi päähenkilöistä on <strong>Trakooma</strong>. Se kertoo lääkärin kauheasta painajaisesta, kun Taudit kokoontuvat kriisikokoukseen sen johdosta, että niitä vastaan on tekeillä valtiollisia valistuskampanjoita. Läskinen ja verestäväsilmäinen rouva Trakooma tosin ei ole yhtään huolissaan: eiväthän nyt udmurtit koskaan opi pyyhkimään kasvojaan kukin omaan pyyhkeeseensä! Ei nyt tule mieleeni toista huippulääkäriä, joka olisi kirjoittanut kaunokirjallisen teoksen sairaudesta, jota vastaan kamppailee.</p><p>&nbsp;</p><p>Vainottu</p><p><br />Pitkään luultiin, että jouduttuaan pidätetyksi ja vankilaan Ašaltši Oki pakon edessä lopetti kirjoittamisen. Hänen bibliografiansa tarkastelu kuitenkin osoittaa, että Ašaltši Oki lähes lopetti kirjoittamisen jo kauan ennen varsinaisia vainoja, 1920-luvun lopussa: ehkä hän aavisti mitä tuleman piti. Jo vuonna 1926 alkoi nimittäin julkinen kampanja Kuźebai Gerdin mustamaalaamiseksi.&nbsp;</p><p><br />Ašaltši Okin aavistuksen alkoivat toteutua, kun hän kuuli Kuźebai Gerdin ja suurimman osan udmurttilaista älymystöä joutuneen pidätetyksi syytettynä osallisuudesta SOFIN:in toimintaan. Myös Ašaltši Okin kirjoittava isoveli Aivo Ivi joutui repression uhriksi, mutta säästyi hengissä. Vuonna 1933 helmikuussa tuli Ašaltši Okin vuoro. Häntä syytettiin yhteydenpidosta porvallisiin nationalisteihin. Ennen kaikkea kuulustelijoita kiinnosti Kuźebai Gerd.</p><p><br />Sukulaiset polttivat kauhuissaan kaikki Ašaltši Okiin viittaavat kirjalliset teokset. Hänet&nbsp; päästettiin kuuden kuukauden kuluttua vapaaksi. Vapaaksi päästyään hän teetti pojastaan heti kunnon valokuvan ammattilaisella, jotta hänelle jäisi jokin muisto, jos mahdolliselta seuraavalta vankilareissulta hän ei pääsisikään yhtä nopeasti kotiin. Kerran hänet haettiin yöllä kuulusteluihin ja häntä seisotettiin kylmässä koko yö. Silloin hän yritti hirttäytyä.&nbsp;</p><p><br />Toisen kerran Ašaltši Oki pidätettiin pitemmäksi aikaa vuonna 1937, jolloin Kuźebai Gerd ammuttiin, mistä Ašaltši Oki ei tietenkään vielä tiennyt mitään. Hän uskoi tulevansa hulluksi pimeässä kopissa, jonne rotat tulivat öisin vierailulle. Viimein hänet vapautettiin sillä ehdolla, että hän ei koskaan kirjoita enää mitään, vaikka hän ei enää kymmeneen vuoteen ollut mitään kirjoittanut.</p><p><br />Jo 1920-luvun lopussa hän oli kirjoittanut Kuźebai Gerdille, että ei voi kirjoittaa sitä, mitä todella haluaisi, eikä halua kirjoittaa valhetta. Kaikkia lahjakkaita kirjoittajia vainottiin ja ne, jotka voivat kirjoittaa rauhassa, eivät olleet mitään kirjailijoita. Kuźebai Gerd vastasi runolla, jossa povaili parempia aikoja joskus vielä.</p><p>&nbsp;</p><p>Rintamakirurgi&nbsp;</p><p><br />Tämän jälkeen Ašaltši Oki eli jatkuvassa pelossa, milloin tullaan jälleen hakemaan, aina sotaan asti. Heti sodan kolmantena päivänä hänet kutsuttiin rintamalle lääkäriksi. Hän oli tästä hyvin iloinen: poliittiseen hylkiöön kuitenkin luotettiin rintamakirurgina. Kuten kaikilla rintamalla hänellä oli töitä enemmän kuin ehti tehdä. Kerran taas kolme vuorokautta yhteen menoon seisottuaan leikkauspöydän ääressä hän lähti syömään, kaatui matkalla nokkospöheikköön ja nukahti sinne. Sodan loppuessa hän oli Puolan alueella.&nbsp;</p><p><br />Hoitohenkilökunta joutui usein antamaan omaa vertaan vaikeasti haavoittuneille sotilaille. Kerran leikkauspöydällä oli lakananvalkea aivan nuori sotilas, jonka veriryhmä sopi vain Ašaltši Okin oman veren kanssa yhteen. Niinpä leikkaava kirurgi Ašaltši Oki pyysi avustajaa: &quot;Ota minun käsivarresta verta&quot;. Ašaltši Oki leikkasi potilasta ja luovutti tälle verta samaan aikaan. Elämä ja väri palasivat sotilaan kasvoille.</p><p><br />Lausunto hänestä sodan ajalta on osuva. Siinä todetaan esimerkiksi seuraavaa: &quot;Hän on pätevä silmälääkäri. Hän suoriutuu loistavasti silmämunaan kohdistuneiden vammojen diagnosoinnista ja hoidosta. Toveri Vekšinalle on ominaista erityinen ahkeruus, harvinaisen tarkka tunnollisuus ja rehellisyys työssä, jotka johtavat toisinaan omien voimien ylittämiseen.&quot;</p><p>&nbsp;</p><p>Sodan jälkeen</p><p><br />Vuonna 1946 Ašaltši Oki palasi kotiin ja jatkoi lääkärinä siellä. Hän oli lääkärinä erittäin arvostettu ja ihmisistä tuntui, että hän paransi aivan yhtä paljon sanoillaan kuin lääkärin huippuosaamisellaan. Vuonna 1956 Ašaltši Oki sai kirjeen, että hänen maineensa oli palautettu. Koskaan enää Ašaltši Oki ei kuitenkaan kirjoittanut runoja, mutta puolet novelleistaan tai tarinoistaan hän kirjoitti nyt rehabilitoinnin jälkeen, yhteensä 20 suorasanaisesta teoksesta 11.&nbsp;</p><p><br />Ašaltši Oki kirjoitti yhteensä vain 37 runoa, mutta niistä moni on tullut sävellettynä huippusuosituksi. Niitä luultiin pitkään kansanlauluiksi. Tuskin tämän suurempaa kunniaa runoilija voi saadakaan.&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><p>Ašaltši Okin novellit</p><p><br />Valitettavasti mainittu novelli taudeista ei tulle nyt tekeillä olevaan udmurttilaisten novellien antologiaan, MUTTA sen voi lukea jo viroksi udmurttilaisen proosan kokoelmasta Varsti on jälle kevad. Kenties jatko-osiin se tulee myös suomeksi.&nbsp;</p><p><br />Luonnollisesti tähän kokoelmaan on tulossa novelli myös Ašaltši Okilta: hänen kynästään lähtöisin olevaa proosaa on nyt siis ensi kertaa käännetty suomeksi. Ašaltši Okin runoja on suomennettu kokoelmaan Suuren guslin kaiku vuodelta 1995. Ne käänsi <strong>Raija Bartens</strong>.&nbsp;</p><p><br />Tämä tragedia Tulipalon jälkeen sopinee parhaiten kokonaisuuteen, se on kolmas udmurttilaisen naiskirjailijan novelli suomeksi. Aikaisemmat kaksi on julkaistu vuonna 2010 kokoelmassa Volga-antologia. Suomennettu novelli ei ole Ašaltši Okille tyypillinen. Ašaltši Okin novellit ovat usein melko hauskoja ja kirjoitettu lasten näkökulmasta. Lisäksi on valistuksellisia tekstejä ja muistelmia. Tämä nyt suomeksi valmistunut novelli TULIPALON JÄLKEEN on tragedia, joka julkaistiin 27.5.1924 Gudyri-lehdessä.</p><p><br />https://<object width="648" height="390"><param name="movie" value="http://www.youtube.com/v/MO9pzTjLFmU?version=3&fs=1&autoplay=0&rel=0" /><param name="wmode" value="transparent" /><param name="allowFullScreen" value="true" /><param name="allowscriptaccess" value="always" /><embed src="http://www.youtube.com/v/MO9pzTjLFmU?version=3&fs=1&autoplay=0&rel=0" type="application/x-shockwave-flash" wmode="transparent" allowscriptaccess="always" allowfullscreen="true" width="648" height="390"></embed></object></p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div>
Kirjailija ja lääkäri


Lina Vekšina, kirjailijanimeltään Ašaltši Oki oli suuren udmurttilaisen perheen nuorin tytär.  Vanhemmat pyrkivät kuitenkin antamaan hyvän koulutuksen kaikille lapsilleen. Ašaltši Oki ei aluksi osannut edes venäjää, vaan ainoastaan udmurttia, mutta hänen koulunsa sujui hyvin. Hän valmistui ensin opettajaksi 16-vuotiaana. Aluksi kaikki oli venäjäksi: hän opetti myös venäjäksi, mutta ajatteli udmurtiksi. Sitten hän näki ensi kertaa udmurtinkielisen lehden ja koko hänen elämänsä muuttui. Tänä vuonna tulee kuluneeksi 120 vuotta tämän ensimmäisen udmurttilaisen naisrunoilijan ja -prosaistin syntymästä. 


Kirjallisuudentutkimus tuo jatkuvasti tarkennuksia hänen elämäkertaansa ja teostensa taustoihin, niin kuin kaikkien vainojen uhriksi joutuneiden kirjailijoiden. Pitkään otaksuttiin, että Kuźebai Gerd, udmurttilaisen kirjallisuuden varhainen suurmies, oli se, joka kannustuksellaan sai udmurttilaisen naisen tekemään jotain ennenkuulumatonta: antamaan runojaan kirjallisuuslehtiin. Ajateltiin, että Ašaltši Okin ja Kuźebai Gerdin tapaaminen opettajien kokoontumisessa  oli se ratkaiseva sysäys. Tarkempi runoilijattaren uran alkutaipaleen tutkiminen on johtanut kuitenkin päätelmään, että alkusysäyksen antoi hänen  isoveljensä, niin ikään kirjailija Aivo Ivi. Aivo Ivi nimittäin palasi sodasta alkuvuodesta 1918 ja alkoi työskennellä Gudyri-lehdessä. Hän mitä ilmeisemmin kannusti myös sisartaan lähettämään materiaalia lehteensä, jossa ensimmäiset Ašaltši Okin runot ilmestyivätkin maaliskuussa. Tämä oli ennen mainittua tapaamista Kuźebai Gerdin kanssa lokakuussa, tosin samana vuonna. 


Ašaltši Okille läheinen mummo oli kuuluisa kansanparantaja, jonka salaperäinen arkku kaikkinen parantavine yrtteineen oli Ašaltši Okille tuttu. Ašaltši Oki halusi lapsena itsekin tietäjäksi ja hän haaveili samanlaisesta arkusta. Ašaltši Oki opiskeli lääkäriksi Kazanissa, missä hän joutui ajoittain näkemään suorastaan nälkää, kun mm. vuonna 1921 oli yleinen katovuosi. Vielä pahempaa oli opettajien asenne: hänelle sanottiin suoraan, että votjakista ei koskaan tule lääkäriä. Kaikesta huolimatta Ašaltši Oki jatkoi opintojaan ja valmistui lääkäriksi. Samalla hän osallistui kirjallisuuskerhon toimintaan ja luki paljon venäläistä kirjallisuutta. Hän kävi Moskovassa Sergei Jeseninin hautajaisissa vuonna 1925.

 

Taistelu trakoomaa vastaan


Trakooma eli vanhalta suomalaiselta nimeltään silmäpasko oli ennen yleinen sairaus erityisesti udmurttien keskuudessa. Hoitamattomana se johtaa sokeuteen. Ašaltši Oki erikoistui taisteluun trakoomaa vastaan. Hän muutti kaikkein sairaimpaan Alnašin piirikuntaan. Ohessa dokumentissa näkyy vielä vanhemman sukupolven edustaja, jonka trakooman Ašaltši Oki paransi. 


Ašaltši Oki kulki ympäri piirikunnan kyliä parantamassa trakoomaa niin, että ei ehtinyt kotona juuri olemaan. Sen sijaan kaikki piirikunnan koirat oppivat tuntemaan hänet eikä niistä yksikään haukkunut, kun Ašaltši Oki saapui pihaan. Tai ehkä se johtui jostain muustakin?


 Ašaltši Oki kirjoitti jopa yhden novellin, jossa yksi päähenkilöistä on Trakooma. Se kertoo lääkärin kauheasta painajaisesta, kun Taudit kokoontuvat kriisikokoukseen sen johdosta, että niitä vastaan on tekeillä valtiollisia valistuskampanjoita. Läskinen ja verestäväsilmäinen rouva Trakooma tosin ei ole yhtään huolissaan: eiväthän nyt udmurtit koskaan opi pyyhkimään kasvojaan kukin omaan pyyhkeeseensä! Ei nyt tule mieleeni toista huippulääkäriä, joka olisi kirjoittanut kaunokirjallisen teoksen sairaudesta, jota vastaan kamppailee.

 

Vainottu


Pitkään luultiin, että jouduttuaan pidätetyksi ja vankilaan Ašaltši Oki pakon edessä lopetti kirjoittamisen. Hänen bibliografiansa tarkastelu kuitenkin osoittaa, että Ašaltši Oki lähes lopetti kirjoittamisen jo kauan ennen varsinaisia vainoja, 1920-luvun lopussa: ehkä hän aavisti mitä tuleman piti. Jo vuonna 1926 alkoi nimittäin julkinen kampanja Kuźebai Gerdin mustamaalaamiseksi. 


Ašaltši Okin aavistuksen alkoivat toteutua, kun hän kuuli Kuźebai Gerdin ja suurimman osan udmurttilaista älymystöä joutuneen pidätetyksi syytettynä osallisuudesta SOFIN:in toimintaan. Myös Ašaltši Okin kirjoittava isoveli Aivo Ivi joutui repression uhriksi, mutta säästyi hengissä. Vuonna 1933 helmikuussa tuli Ašaltši Okin vuoro. Häntä syytettiin yhteydenpidosta porvallisiin nationalisteihin. Ennen kaikkea kuulustelijoita kiinnosti Kuźebai Gerd.


Sukulaiset polttivat kauhuissaan kaikki Ašaltši Okiin viittaavat kirjalliset teokset. Hänet  päästettiin kuuden kuukauden kuluttua vapaaksi. Vapaaksi päästyään hän teetti pojastaan heti kunnon valokuvan ammattilaisella, jotta hänelle jäisi jokin muisto, jos mahdolliselta seuraavalta vankilareissulta hän ei pääsisikään yhtä nopeasti kotiin. Kerran hänet haettiin yöllä kuulusteluihin ja häntä seisotettiin kylmässä koko yö. Silloin hän yritti hirttäytyä. 


Toisen kerran Ašaltši Oki pidätettiin pitemmäksi aikaa vuonna 1937, jolloin Kuźebai Gerd ammuttiin, mistä Ašaltši Oki ei tietenkään vielä tiennyt mitään. Hän uskoi tulevansa hulluksi pimeässä kopissa, jonne rotat tulivat öisin vierailulle. Viimein hänet vapautettiin sillä ehdolla, että hän ei koskaan kirjoita enää mitään, vaikka hän ei enää kymmeneen vuoteen ollut mitään kirjoittanut.


Jo 1920-luvun lopussa hän oli kirjoittanut Kuźebai Gerdille, että ei voi kirjoittaa sitä, mitä todella haluaisi, eikä halua kirjoittaa valhetta. Kaikkia lahjakkaita kirjoittajia vainottiin ja ne, jotka voivat kirjoittaa rauhassa, eivät olleet mitään kirjailijoita. Kuźebai Gerd vastasi runolla, jossa povaili parempia aikoja joskus vielä.

 

Rintamakirurgi 


Tämän jälkeen Ašaltši Oki eli jatkuvassa pelossa, milloin tullaan jälleen hakemaan, aina sotaan asti. Heti sodan kolmantena päivänä hänet kutsuttiin rintamalle lääkäriksi. Hän oli tästä hyvin iloinen: poliittiseen hylkiöön kuitenkin luotettiin rintamakirurgina. Kuten kaikilla rintamalla hänellä oli töitä enemmän kuin ehti tehdä. Kerran taas kolme vuorokautta yhteen menoon seisottuaan leikkauspöydän ääressä hän lähti syömään, kaatui matkalla nokkospöheikköön ja nukahti sinne. Sodan loppuessa hän oli Puolan alueella. 


Hoitohenkilökunta joutui usein antamaan omaa vertaan vaikeasti haavoittuneille sotilaille. Kerran leikkauspöydällä oli lakananvalkea aivan nuori sotilas, jonka veriryhmä sopi vain Ašaltši Okin oman veren kanssa yhteen. Niinpä leikkaava kirurgi Ašaltši Oki pyysi avustajaa: "Ota minun käsivarresta verta". Ašaltši Oki leikkasi potilasta ja luovutti tälle verta samaan aikaan. Elämä ja väri palasivat sotilaan kasvoille.


Lausunto hänestä sodan ajalta on osuva. Siinä todetaan esimerkiksi seuraavaa: "Hän on pätevä silmälääkäri. Hän suoriutuu loistavasti silmämunaan kohdistuneiden vammojen diagnosoinnista ja hoidosta. Toveri Vekšinalle on ominaista erityinen ahkeruus, harvinaisen tarkka tunnollisuus ja rehellisyys työssä, jotka johtavat toisinaan omien voimien ylittämiseen."

 

Sodan jälkeen


Vuonna 1946 Ašaltši Oki palasi kotiin ja jatkoi lääkärinä siellä. Hän oli lääkärinä erittäin arvostettu ja ihmisistä tuntui, että hän paransi aivan yhtä paljon sanoillaan kuin lääkärin huippuosaamisellaan. Vuonna 1956 Ašaltši Oki sai kirjeen, että hänen maineensa oli palautettu. Koskaan enää Ašaltši Oki ei kuitenkaan kirjoittanut runoja, mutta puolet novelleistaan tai tarinoistaan hän kirjoitti nyt rehabilitoinnin jälkeen, yhteensä 20 suorasanaisesta teoksesta 11. 


Ašaltši Oki kirjoitti yhteensä vain 37 runoa, mutta niistä moni on tullut sävellettynä huippusuosituksi. Niitä luultiin pitkään kansanlauluiksi. Tuskin tämän suurempaa kunniaa runoilija voi saadakaan. 

 

 

Ašaltši Okin novellit


Valitettavasti mainittu novelli taudeista ei tulle nyt tekeillä olevaan udmurttilaisten novellien antologiaan, MUTTA sen voi lukea jo viroksi udmurttilaisen proosan kokoelmasta Varsti on jälle kevad. Kenties jatko-osiin se tulee myös suomeksi. 


Luonnollisesti tähän kokoelmaan on tulossa novelli myös Ašaltši Okilta: hänen kynästään lähtöisin olevaa proosaa on nyt siis ensi kertaa käännetty suomeksi. Ašaltši Okin runoja on suomennettu kokoelmaan Suuren guslin kaiku vuodelta 1995. Ne käänsi Raija Bartens


Tämä tragedia Tulipalon jälkeen sopinee parhaiten kokonaisuuteen, se on kolmas udmurttilaisen naiskirjailijan novelli suomeksi. Aikaisemmat kaksi on julkaistu vuonna 2010 kokoelmassa Volga-antologia. Suomennettu novelli ei ole Ašaltši Okille tyypillinen. Ašaltši Okin novellit ovat usein melko hauskoja ja kirjoitettu lasten näkökulmasta. Lisäksi on valistuksellisia tekstejä ja muistelmia. Tämä nyt suomeksi valmistunut novelli TULIPALON JÄLKEEN on tragedia, joka julkaistiin 27.5.1924 Gudyri-lehdessä.


https://www.youtube.com/watch?v=MO9pzTjLFmU

]]>
2 http://esa-jussisalminen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/250760-udmurttien-suojeluspyhimys-asaltsi-oki#comments Kulttuuri Ašaltši Oki Kuźebai Gerd Udmurtia Udmurttilainen kirjallisuus Udmurttilainen novelli Sat, 10 Feb 2018 13:24:44 +0000 Esa-Jussi Salminen http://esa-jussisalminen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/250760-udmurttien-suojeluspyhimys-asaltsi-oki
Kuźebai Gerdin Mati http://esa-jussisalminen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/247701-kuzebai-gerdin-mati <div class="field field-type-number-integer field-field-image-permission"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> No permission </div> </div> </div> <p><br />Yksi arvostetuimpia udmurttilaisia proosateoksia on edelleen Kuźebai Gerdin (14.1.1898 - 1.11.1937) novelli Mati, vaikka se on kirjoitettu jo vuonna 1920. Niinpä se on itseoikeutetusti tulossa tekeillä olevaan udmurttilaisten novellien suomennosten kokoelmaan.</p><p><br />Se kertoo yhden udmurttilaisen neidon elämästä. Neidon nimestä tulee myös novellin nimi. Se kertoo kateuden tuhoavasta voimasta. Miksi hyvyys, kauneus ja menestys herättää pahaa verta? Tarinaan yhdistyy maailmankirjallisuuden ja udmurttien kansantaruston aineksia.</p><p><br />&quot;<em>Oli Mati-neitonen. Hänet tunsi kaikki väki ympäröivältä seudulta. Ihmiset eivät saaneet tarpeekseen hänen kauneutensa ihastelusta.<br />Jo ennen auringonnousua, kun pilvet alkoivat punertua, hänellä oli tapana tulla portin luo ja alkaa puhella jonkun kanssa kuin lintu...<br />Hänen käyntitapansakin oli jotenkin ihmeen kaunis: sitä olisi voinut katsoa ikuisesti silmän väsymättä. Pitkä, suora vartalo, keltaiset kiharat hiukset... Hän kulki katua kuin joutsen veden pinnalla...<br />Jos Mati oli juhlissa mukana, jopa känniset pojat yrittivät käyttäytyä hyvin. Matin aikana ihmiset alkoivat ilakoida, laulaa ja tanssia toisella tavalla, kauniimmin.</em>&quot;</p><p><br />Kun neidolle käy hullusti, muuttuu ääni kellossa. Neito päätyy vihkimättömäksi vaimoksi vanhemmalle väkivaltaiselle Pedor-ukolle.<br />&quot;<em>Kun tuli pimeää yöllä, he hajottivat Pedorin talon ikkunan, saivat päähänsä tervata portin ja ripustaa sille vanhoja virsuja ja olkia...<br />Aamulla jälkien katsominen ei ollut kovin ylentävää.<br />-Mitä te meistä haluatte? Mitä me olemme teille tehneet? </em>&quot;</p><p><br />Mati ei kestä elämänsä kurjuutta, vaan pakenee:<br />&quot;- <em>NARTTU! Saatana! Et pääse minua pakoon. Kun löydän sinut, niin tapan...<br />Hän etsi Matia joka puolelta ja meni ulos. Huusi, mutta kukaan ei vastannut.<br />Hän meni juoksujalkaa navettaan. Kaukalon alle oli haudattu Matin kuolleena syntynyt lapsi. Aamuisin, joskus myös yöllä, kun Pedor nukkui kuin kuollut, Mati tapasi tulla navettaan ja itkeä lapsensa luona kieriskellen..</em>.&quot;</p><p><br />Jo Kuźebai Gerdistä alkaa udmurttilaisen novellin eräs piirre: realistinen kafkamaisuus tai todellisuuden kafkamaisuuden kuvaaminen. Udmurttilaisessa kulttuurissa ei ole tapana ollut kaikesta puhua, mutta kaikkein kipeimmistäkin asioista on voitu laulaa ja kirjoittaa.&nbsp;</p><p><br />Novellilla on yhtymäkohtia kirjailijan omaan kohtaloon. Neuvostoliiton myrskyisissä poliittisissa käänteissä ja vainojen aikaan syntyi olosuhteiden pakosta monenlaisia keinoja selviytyä, joista yksi oli luonnollisesti toisten udmurttilaisen älymystön edustajien kampittaminen. Ei tällaisten epäkohtien kuvailu sopinut enää 20-luvun lopulta alkaen. Ja tietysti uskallus kritisoida omaa kansaa epäilemättä herätti laajasti närkästystä.</p><p><br />Joillain ihmisillä ja joillain kansoilla oli ja toivottavasti on edelleen moraalia ja kykyä nähdä ongelmat ja niiden syyt keskuudessaan eikä syyttää mielikuvitustahoja, muita kansoja ja ulkovaltoja... ...&nbsp; Kyllä Kuźebai Gerd osasi maataan ja kansaansa ylistääkin. Ennen kaikkea hän toivoi sille kaikkea parasta ja uskoi sen tulevaisuuteen. Epäkohtien esille nostaminen on edellytys niiden poistamiselle.</p><p>&nbsp;</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div>
Yksi arvostetuimpia udmurttilaisia proosateoksia on edelleen Kuźebai Gerdin (14.1.1898 - 1.11.1937) novelli Mati, vaikka se on kirjoitettu jo vuonna 1920. Niinpä se on itseoikeutetusti tulossa tekeillä olevaan udmurttilaisten novellien suomennosten kokoelmaan.


Se kertoo yhden udmurttilaisen neidon elämästä. Neidon nimestä tulee myös novellin nimi. Se kertoo kateuden tuhoavasta voimasta. Miksi hyvyys, kauneus ja menestys herättää pahaa verta? Tarinaan yhdistyy maailmankirjallisuuden ja udmurttien kansantaruston aineksia.


"Oli Mati-neitonen. Hänet tunsi kaikki väki ympäröivältä seudulta. Ihmiset eivät saaneet tarpeekseen hänen kauneutensa ihastelusta.
Jo ennen auringonnousua, kun pilvet alkoivat punertua, hänellä oli tapana tulla portin luo ja alkaa puhella jonkun kanssa kuin lintu...
Hänen käyntitapansakin oli jotenkin ihmeen kaunis: sitä olisi voinut katsoa ikuisesti silmän väsymättä. Pitkä, suora vartalo, keltaiset kiharat hiukset... Hän kulki katua kuin joutsen veden pinnalla...
Jos Mati oli juhlissa mukana, jopa känniset pojat yrittivät käyttäytyä hyvin. Matin aikana ihmiset alkoivat ilakoida, laulaa ja tanssia toisella tavalla, kauniimmin.
"


Kun neidolle käy hullusti, muuttuu ääni kellossa. Neito päätyy vihkimättömäksi vaimoksi vanhemmalle väkivaltaiselle Pedor-ukolle.
"Kun tuli pimeää yöllä, he hajottivat Pedorin talon ikkunan, saivat päähänsä tervata portin ja ripustaa sille vanhoja virsuja ja olkia...
Aamulla jälkien katsominen ei ollut kovin ylentävää.
-Mitä te meistä haluatte? Mitä me olemme teille tehneet?
"


Mati ei kestä elämänsä kurjuutta, vaan pakenee:
"- NARTTU! Saatana! Et pääse minua pakoon. Kun löydän sinut, niin tapan...
Hän etsi Matia joka puolelta ja meni ulos. Huusi, mutta kukaan ei vastannut.
Hän meni juoksujalkaa navettaan. Kaukalon alle oli haudattu Matin kuolleena syntynyt lapsi. Aamuisin, joskus myös yöllä, kun Pedor nukkui kuin kuollut, Mati tapasi tulla navettaan ja itkeä lapsensa luona kieriskellen..
."


Jo Kuźebai Gerdistä alkaa udmurttilaisen novellin eräs piirre: realistinen kafkamaisuus tai todellisuuden kafkamaisuuden kuvaaminen. Udmurttilaisessa kulttuurissa ei ole tapana ollut kaikesta puhua, mutta kaikkein kipeimmistäkin asioista on voitu laulaa ja kirjoittaa. 


Novellilla on yhtymäkohtia kirjailijan omaan kohtaloon. Neuvostoliiton myrskyisissä poliittisissa käänteissä ja vainojen aikaan syntyi olosuhteiden pakosta monenlaisia keinoja selviytyä, joista yksi oli luonnollisesti toisten udmurttilaisen älymystön edustajien kampittaminen. Ei tällaisten epäkohtien kuvailu sopinut enää 20-luvun lopulta alkaen. Ja tietysti uskallus kritisoida omaa kansaa epäilemättä herätti laajasti närkästystä.


Joillain ihmisillä ja joillain kansoilla oli ja toivottavasti on edelleen moraalia ja kykyä nähdä ongelmat ja niiden syyt keskuudessaan eikä syyttää mielikuvitustahoja, muita kansoja ja ulkovaltoja... ...  Kyllä Kuźebai Gerd osasi maataan ja kansaansa ylistääkin. Ennen kaikkea hän toivoi sille kaikkea parasta ja uskoi sen tulevaisuuteen. Epäkohtien esille nostaminen on edellytys niiden poistamiselle.

 

]]>
1 http://esa-jussisalminen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/247701-kuzebai-gerdin-mati#comments Kulttuuri Kuźebai Gerd Mati Udmurttilainen kirjallisuus Udmurttilainen novelli Udmurttilaisten novellien suomenkielinen kokoelma Sat, 16 Dec 2017 07:12:57 +0000 Esa-Jussi Salminen http://esa-jussisalminen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/247701-kuzebai-gerdin-mati
Ensimmäisen udmurttilaisen romaanin luoja Kedra Mitrej 125 vuotta http://esa-jussisalminen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/243864-ensimmaisen-udmurttilaisen-romaanin-luoja-kedra-mitrej-125-vuotta <div class="field field-type-number-integer field-field-image-permission"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> No permission </div> </div> </div> <p><br />Ensimmäisen udmurtinkielisen romaanin Raskas ies (S&#39;ekyt zibet) julkaisi Kedra Mitrej (Dmitrij Korepanov) vuonna 1929. Tämä historiallinen romaani muistuttaa mielenkiintoisella tavalla myös Aleksis Kiven Seitsemää veljestä, vaikka onkin kirjoitettu huomattavasti myöhemmin. Sitä pidetään yhtenä parhaimmista udmurttilaisen klassisen kirjallisuuden saavutuksista.&nbsp;</p><p><br />Sekä teoksen aihe, rakenne että kieli saa nykypäivän tutkijoilta ja lukijoilta kiitosta. Kieli on selkeää ja yksinkertaista aitoa udmurttia, jossa käytetään monia sellaisia udmurtin kielelle ja muillekin suomalais-ugrilaisille kielille ominaisia lauserakenteita, jotka ovat nykyisin pitkälti väistyneet venäläistymisen ansiosta.&nbsp;</p><p><br />Tänään Udmurt Dunne ja&nbsp; Udmurtian kansalliskirjasto järjestivät Liftissä kirjallisuustapahtuman Kedra Mitrejn 125-vuotisjuhlan johdosta. Kedra Mitrejn tutkija Larisa Dmitrijeva kertoi väitöskirjatutkimuksestaan Kedra Mitrejn elämäkerrasta vuosien 1907-1917 välisenä aikana. Myös yliopistolta tunnetut kirjallisuudentutkijat Aleksandr Shkljajev ja Svetlana Arekejeva puhuivat Kedra Mitrejstä ja kehuivat Dmitrijevan tekemää syvällistä tutkimusta.</p><p><br />Kuva kirjailijasta tarkentuu uuden tutkimuksen myötä jatkuvasti. Tutkija on tehnyt paljon arkistoissa työtä. Osa Kedra Mitrejn käsikirjoituksista on Kazanissa, osa Udmurtian kansalliskirjastossa ja osa Udmurtian valtionyliopiston museossa.&nbsp;</p><p><br />Kedra Mitrej oli varsin kunnioitetusta ja rikkaasta perheestä, vaikka udmurttilaisesta kylästä olikin kotoisin. Hän on monen kirjallisuuden lajin alullepanija udmurttilaisessa kirjallisuudessa. Romaanin lisäksi häneltä ilmestyi omaelämäkerta, novelleja, runoja ja runoelmia. Hän oli hyvin opinhaluinen ja imi uusia aatteita itseensä. Jo varhain hän seminaarissa ollessaan epäili ortodoksista valtionuskontoa ja, kun hän uskalsi sanoa opettajalle, että hän ei usko Jumalan olevan olemassa, hänet erotettin seminaarista. Parin vuoden kuluttua hän oli tullut jo toisiin aatoksiin ja myöhemmin kun valtio oli jo ateistinen hän ei itse enää ollut, mutta ideologiastaan hän ei enää voinut julkisesti kirjoittaa.</p><p><br />Hänen elämänsä oli ristiriitainen. 30-luvulla hän meni nähtävästi mukaan luokkataisteluun, ehkä pakon sanelemana ja kirjoitti eräitä udmurttilaisia kirjailijoita vastaan. Hän toimi tuolloin Udmurtian kirjailijaliiton puheenjohtajana. Mutta myöhemmin hän itse joutui repression uhriksi ja vangituksi vuosiksi 1937-46 ja uudestaan vuonna 1948. Vuonna 1949 hän kuoli Novosibirskin Tshumakovon kylässä vaikeasti sairastuttuaan.&nbsp;&nbsp;</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div>
Ensimmäisen udmurtinkielisen romaanin Raskas ies (S'ekyt zibet) julkaisi Kedra Mitrej (Dmitrij Korepanov) vuonna 1929. Tämä historiallinen romaani muistuttaa mielenkiintoisella tavalla myös Aleksis Kiven Seitsemää veljestä, vaikka onkin kirjoitettu huomattavasti myöhemmin. Sitä pidetään yhtenä parhaimmista udmurttilaisen klassisen kirjallisuuden saavutuksista. 


Sekä teoksen aihe, rakenne että kieli saa nykypäivän tutkijoilta ja lukijoilta kiitosta. Kieli on selkeää ja yksinkertaista aitoa udmurttia, jossa käytetään monia sellaisia udmurtin kielelle ja muillekin suomalais-ugrilaisille kielille ominaisia lauserakenteita, jotka ovat nykyisin pitkälti väistyneet venäläistymisen ansiosta. 


Tänään Udmurt Dunne ja  Udmurtian kansalliskirjasto järjestivät Liftissä kirjallisuustapahtuman Kedra Mitrejn 125-vuotisjuhlan johdosta. Kedra Mitrejn tutkija Larisa Dmitrijeva kertoi väitöskirjatutkimuksestaan Kedra Mitrejn elämäkerrasta vuosien 1907-1917 välisenä aikana. Myös yliopistolta tunnetut kirjallisuudentutkijat Aleksandr Shkljajev ja Svetlana Arekejeva puhuivat Kedra Mitrejstä ja kehuivat Dmitrijevan tekemää syvällistä tutkimusta.


Kuva kirjailijasta tarkentuu uuden tutkimuksen myötä jatkuvasti. Tutkija on tehnyt paljon arkistoissa työtä. Osa Kedra Mitrejn käsikirjoituksista on Kazanissa, osa Udmurtian kansalliskirjastossa ja osa Udmurtian valtionyliopiston museossa. 


Kedra Mitrej oli varsin kunnioitetusta ja rikkaasta perheestä, vaikka udmurttilaisesta kylästä olikin kotoisin. Hän on monen kirjallisuuden lajin alullepanija udmurttilaisessa kirjallisuudessa. Romaanin lisäksi häneltä ilmestyi omaelämäkerta, novelleja, runoja ja runoelmia. Hän oli hyvin opinhaluinen ja imi uusia aatteita itseensä. Jo varhain hän seminaarissa ollessaan epäili ortodoksista valtionuskontoa ja, kun hän uskalsi sanoa opettajalle, että hän ei usko Jumalan olevan olemassa, hänet erotettin seminaarista. Parin vuoden kuluttua hän oli tullut jo toisiin aatoksiin ja myöhemmin kun valtio oli jo ateistinen hän ei itse enää ollut, mutta ideologiastaan hän ei enää voinut julkisesti kirjoittaa.


Hänen elämänsä oli ristiriitainen. 30-luvulla hän meni nähtävästi mukaan luokkataisteluun, ehkä pakon sanelemana ja kirjoitti eräitä udmurttilaisia kirjailijoita vastaan. Hän toimi tuolloin Udmurtian kirjailijaliiton puheenjohtajana. Mutta myöhemmin hän itse joutui repression uhriksi ja vangituksi vuosiksi 1937-46 ja uudestaan vuonna 1948. Vuonna 1949 hän kuoli Novosibirskin Tshumakovon kylässä vaikeasti sairastuttuaan.  

]]>
0 http://esa-jussisalminen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/243864-ensimmaisen-udmurttilaisen-romaanin-luoja-kedra-mitrej-125-vuotta#comments Kulttuuri Ensimmäinen udmurttilainen romaani Kedra Mitrej Suomalais-ugrilaiset kansat Udmurtin kieli Udmurttilainen kirjallisuus Tue, 03 Oct 2017 19:13:33 +0000 Esa-Jussi Salminen http://esa-jussisalminen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/243864-ensimmaisen-udmurttilaisen-romaanin-luoja-kedra-mitrej-125-vuotta
Musta pääliina, udmurttilainen dekkari http://esa-jussisalminen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/235563-musta-paaliina-udmurttilainen-dekkari <div class="field field-type-number-integer field-field-image-permission"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> No permission </div> </div> </div> <p><br />Udmurttilaisessa kirjallisuudessa dekkari ei ole kovin suosittu, mutta muutamia tämän tyylilajin teoksia on jo nähty.</p><p><br />Tänään palasin juuri Jelena Minnigarajevan viime vuonna julkaistun kirjan S&#39;öd s&#39;ulyk esittelytilaisuudesta. Filharmonian kolmannen kerroksen pieni sali oli täynnä kirjallisuudesta kiinnostuneita.&nbsp;</p><p><br />Kuten täällä varsin usein, kirja sisältää useita erityyppisiä Minnigarajevan teoksia: alussa on neljä novellia, sitten pienoisromaani, tämän jälkeen fantasiaa, sitten salapoliisitarina ja lopuksi mininovelleja. Tästä huolimatta kirjan sivumäärä on vain 144: kirjoittaja hallitsee tiiviin &nbsp;ja helpon ilmaisun.</p><p><br />Minnigarajeva on leipätyöltään Udmurt dunne -lehden pitkäaikainen toimittaja ja hoitaa aktiivisesti muun &nbsp;muassa lehden yhteiskunnalliseen tehtävään liittyviä asioita. Häneltä on aikaisemmin ilmestynyt sukunimellä Panfilova kaksi runoteosta. Aikaisemmin hän piti Minnigarajevaa toimittajanimenä ja Panfilovaa kirjailijanimenä, mutta tätä uudenlaista teosta kirjoittaessaan hän näki viisaaksi luopua toisesta.</p><p><br />Dekkarin nimi tarkoittaa mustaa pääliinaa, liinaa joka laitetaan naimisiin menevän naisen päähineen peitteeksi. &nbsp;Dekkarin nimenä tämä on yllättävä ja herättää mielenkiinnon ja kohtalokkuuden tunnun: tämä liina kuvaa naisen elämänkaaren peruuttamatonta käännettä.</p><p>&nbsp;</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div>
Udmurttilaisessa kirjallisuudessa dekkari ei ole kovin suosittu, mutta muutamia tämän tyylilajin teoksia on jo nähty.


Tänään palasin juuri Jelena Minnigarajevan viime vuonna julkaistun kirjan S'öd s'ulyk esittelytilaisuudesta. Filharmonian kolmannen kerroksen pieni sali oli täynnä kirjallisuudesta kiinnostuneita. 


Kuten täällä varsin usein, kirja sisältää useita erityyppisiä Minnigarajevan teoksia: alussa on neljä novellia, sitten pienoisromaani, tämän jälkeen fantasiaa, sitten salapoliisitarina ja lopuksi mininovelleja. Tästä huolimatta kirjan sivumäärä on vain 144: kirjoittaja hallitsee tiiviin  ja helpon ilmaisun.


Minnigarajeva on leipätyöltään Udmurt dunne -lehden pitkäaikainen toimittaja ja hoitaa aktiivisesti muun  muassa lehden yhteiskunnalliseen tehtävään liittyviä asioita. Häneltä on aikaisemmin ilmestynyt sukunimellä Panfilova kaksi runoteosta. Aikaisemmin hän piti Minnigarajevaa toimittajanimenä ja Panfilovaa kirjailijanimenä, mutta tätä uudenlaista teosta kirjoittaessaan hän näki viisaaksi luopua toisesta.


Dekkarin nimi tarkoittaa mustaa pääliinaa, liinaa joka laitetaan naimisiin menevän naisen päähineen peitteeksi.  Dekkarin nimenä tämä on yllättävä ja herättää mielenkiinnon ja kohtalokkuuden tunnun: tämä liina kuvaa naisen elämänkaaren peruuttamatonta käännettä.

 

]]>
0 http://esa-jussisalminen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/235563-musta-paaliina-udmurttilainen-dekkari#comments Kulttuuri Jelena Minnigarajeva Musta pääliina Udmurtin kieli Udmurttilainen dekkari Udmurttilainen kirjallisuus Tue, 11 Apr 2017 20:37:44 +0000 Esa-Jussi Salminen http://esa-jussisalminen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/235563-musta-paaliina-udmurttilainen-dekkari
Ensimmäinen udmurtinkielinen novelli vuodelta 1906 on iäti ajankohtainen http://esa-jussisalminen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/233531-ensimmainen-udmurtinkielinen-novelli-vuodelta-1906-on-iati-ajankohtainen <div class="field field-type-number-integer field-field-image-permission"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> No permission </div> </div> </div> <p><br /><strong>Grigori Vereštšaginia</strong> (1852-1930) on sanottu udmurttilaisen kirjallisuuden isoisäksi ja ensimmäiseksi udmurttilaiseksi runoilijaksi, mutta hänen kynästään on lähtöisin myös ensimmäinen udmurtinkielinen novelli vuodelta 1906.&nbsp;</p><p><br />Kuusisivuisen novellin nimi on ytimekkäästi <strong>Tuktaš</strong>, mikä on myös päähenkilön, tietäjän nimi. Oikeastaan hän on yksi kolmesta päähenkilöstä: toinen on kertojaminä ja kolmas kertojaminän ystävä <strong>Petyr</strong>.<br />Ystävykset tapaavat Petyryn luona tämän kotikylässä. Pöydässä on samovaarillinen teetä ja valkoista kukkaishunajaa. Puhe johtuu udmurttien vanhoihin tapoihin, samoin tietäjiin: Petyr mainitsee tässäkin kylässä olevan tietäjän. Petyr pitää tietäjää hyvänä: tietäjä auttaa ihmisiä, sen sijaan noita noituu ja silmää ihmisiä pahalla silmällä. Petyryn ystävän kristillisen katsomuksen mukaan sen sijaan molemmat edustavat yhtä lailla hylättävää pakanuutta.</p><p><br />Erimielisyys ilmenee ja seuraa hiljaisuus: <em>Petyr ei sano minulle vastaan, mutta hänen naamastaan ja liikkeistään havaitsee heti, että hän ei ole samaa mieltä. </em>Kumpikin perääntyy: on aivan tarpeetonta ja sopimatonta ryhtyä kinaamaan. Sen sijaan vieras kysyy:</p><p><br />- <em>No onkos se vanha vai nuori se teidän tietäjänne?<br />- Oikeasti vanha kuin kuihtuva sieni.<br />- Kaukanakinko asuu?<br />- Ei tuo niin kaukana, eikä lähelläkään. Lähteen luona, kylästä sivussa. Asuu yksin, talokin on yhtä vanha kuin hän itsekin.<br />- Voisiko häntä nähdä?<br />- Miksei voisi? Käydään siellä...<br />- Lähdetään hänen luokseen. Haluan nähdä, tutustua siihen teidän tietäjäänne.<br />- Ehdithän sinä. Samovaarissa on teetä vielä, juodaan se ensin.</em></p><p><br /><em>Joimme. Läksimme.</em></p><p><br />Novellista suurin osa tämän jälkeen kuvailee ystävysten käyntiä tietäjän luona: muuttuuko ystävän käsitykset? Papin kirjoittamana tämä yksinkertainen mutta syvällinen tarina maailmankatsomusten kohtaamisesta on erityisen kiehtova. <strong>Risto Pulkkinen </strong>arvioi kirjassaan Suomalainen kansanusko s. 33, että suomalais-ugrilaisista kansoista ehkä pakanallisimpina ovat säilyneet udmurtit. Lapsi menee helposti pesuveden mukaan. Mitäs kun pakanuus ei olekaan sellaista pakanuutta kuin on kuvitellut?</p><p>&nbsp;</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div>
Grigori Vereštšaginia (1852-1930) on sanottu udmurttilaisen kirjallisuuden isoisäksi ja ensimmäiseksi udmurttilaiseksi runoilijaksi, mutta hänen kynästään on lähtöisin myös ensimmäinen udmurtinkielinen novelli vuodelta 1906. 


Kuusisivuisen novellin nimi on ytimekkäästi Tuktaš, mikä on myös päähenkilön, tietäjän nimi. Oikeastaan hän on yksi kolmesta päähenkilöstä: toinen on kertojaminä ja kolmas kertojaminän ystävä Petyr.
Ystävykset tapaavat Petyryn luona tämän kotikylässä. Pöydässä on samovaarillinen teetä ja valkoista kukkaishunajaa. Puhe johtuu udmurttien vanhoihin tapoihin, samoin tietäjiin: Petyr mainitsee tässäkin kylässä olevan tietäjän. Petyr pitää tietäjää hyvänä: tietäjä auttaa ihmisiä, sen sijaan noita noituu ja silmää ihmisiä pahalla silmällä. Petyryn ystävän kristillisen katsomuksen mukaan sen sijaan molemmat edustavat yhtä lailla hylättävää pakanuutta.


Erimielisyys ilmenee ja seuraa hiljaisuus: Petyr ei sano minulle vastaan, mutta hänen naamastaan ja liikkeistään havaitsee heti, että hän ei ole samaa mieltä. Kumpikin perääntyy: on aivan tarpeetonta ja sopimatonta ryhtyä kinaamaan. Sen sijaan vieras kysyy:


- No onkos se vanha vai nuori se teidän tietäjänne?
- Oikeasti vanha kuin kuihtuva sieni.
- Kaukanakinko asuu?
- Ei tuo niin kaukana, eikä lähelläkään. Lähteen luona, kylästä sivussa. Asuu yksin, talokin on yhtä vanha kuin hän itsekin.
- Voisiko häntä nähdä?
- Miksei voisi? Käydään siellä...
- Lähdetään hänen luokseen. Haluan nähdä, tutustua siihen teidän tietäjäänne.
- Ehdithän sinä. Samovaarissa on teetä vielä, juodaan se ensin.


Joimme. Läksimme.


Novellista suurin osa tämän jälkeen kuvailee ystävysten käyntiä tietäjän luona: muuttuuko ystävän käsitykset? Papin kirjoittamana tämä yksinkertainen mutta syvällinen tarina maailmankatsomusten kohtaamisesta on erityisen kiehtova. Risto Pulkkinen arvioi kirjassaan Suomalainen kansanusko s. 33, että suomalais-ugrilaisista kansoista ehkä pakanallisimpina ovat säilyneet udmurtit. Lapsi menee helposti pesuveden mukaan. Mitäs kun pakanuus ei olekaan sellaista pakanuutta kuin on kuvitellut?

 

]]>
0 http://esa-jussisalminen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/233531-ensimmainen-udmurtinkielinen-novelli-vuodelta-1906-on-iati-ajankohtainen#comments Kulttuuri Ensimmäinen udmurtinkielinen novelli Grigori Vereštšagin Tuktaš Udmurttilainen kirjallisuus Udmurttilainen novelli Wed, 15 Mar 2017 20:41:44 +0000 Esa-Jussi Salminen http://esa-jussisalminen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/233531-ensimmainen-udmurtinkielinen-novelli-vuodelta-1906-on-iati-ajankohtainen
Ensimmäinen udmurttilainen taideruno on vuodelta 1889 http://esa-jussisalminen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/233264-ensimmainen-udmurttilainen-taideruno-on-vuodelta-1889 <div class="field field-type-number-integer field-field-image-permission"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> No permission </div> </div> </div> <p><br /><strong>Grigori Vereštšagin</strong> (1852-1930) oli udmurttilaisen kirjallisuuden alullepanijoita ja ensimmäinen udmurttilainen runoilija. 1800-luvulla varsin suuri osa udmurtiksi ilmestyneestä kirjallisuudesta oli uskonnollista ja muista kielistä käännettyä. Myös Vereštšagin käänsi paljon kirjallisuutta udmurtiksi. &nbsp;Neuvostoaikana udmurttilaisen kirjallisuuden ja udmurtin kirjakielen katsottiin syntyneen vasta lokakuun vallankumouksen jälkeen. Sitä ennen ilmestynyt kirjallisuus oli myös aihepiiriltään neuvostovallalle täysin sopimatonta.&nbsp;</p><p><br />1800-luvulla ei vielä kiinnitetty runojen tekijään siinä määrin huomiota kuin myöhemmin, jolloin kävi ilmi, että Vereštšaginin julkaisemien kansanrunojen joukossa oli hänen itse sepittämiäänkin runoja. Yksi niistä on vuonna 1889 tehty kehtolaulumainen <em>ćagyr, ćagyr dydyke&hellip; </em>(&rdquo;Vaaleansininen kyyhkynen&rdquo;), joka on &nbsp;ensimmäinen alkuperäinen udmurtinkielinen kaunokirjallinen teos. Se on yksi suosituimmista runoista edelleen. Se on myös sävelletty ja usein se esitetäänkin laulettuna. Nykyaikaisena versiona sen on esittänyt Silent Woo Goore -yhtye.</p><p><br />Vereštšagin toimi vuosina 1900-1927 Buranovon kylässä pappina ja opettajana, samassa kylässä, josta myös kuuluisat euroviisumummot ovat kotoisin. Vuonna 1927 hän joutui karkotetuksi papin virka-asunnosta, jolloin hän siirtyi elämänsä viimeisiksi vuosiksi Iževskiin poikansa luokse. Hän ehti Luojan kiitos kuolla luonnollisesti ennen varsinaisten vainojen alkamista. Vanhat kyläläiset muistavat hänet vielä. Perimätiedon mukaan hän toi kylään ensimmäiset sireenit edellisestä asuinpaikastaan Jelabugan kaupungista.</p><p><br />Silent Woo Goore:<br />https://<object width="648" height="390"><param name="movie" value="http://www.youtube.com/v/ygZDNIl1hY4?version=3&fs=1&autoplay=0&rel=0" /><param name="wmode" value="transparent" /><param name="allowFullScreen" value="true" /><param name="allowscriptaccess" value="always" /><embed src="http://www.youtube.com/v/ygZDNIl1hY4?version=3&fs=1&autoplay=0&rel=0" type="application/x-shockwave-flash" wmode="transparent" allowscriptaccess="always" allowfullscreen="true" width="648" height="390"></embed></object></p><p><br />Perinteinen esitys:<br />https://<object width="648" height="390"><param name="movie" value="http://www.youtube.com/v/ILco_rS5j3I?version=3&fs=1&autoplay=0&rel=0" /><param name="wmode" value="transparent" /><param name="allowFullScreen" value="true" /><param name="allowscriptaccess" value="always" /><embed src="http://www.youtube.com/v/ILco_rS5j3I?version=3&fs=1&autoplay=0&rel=0" type="application/x-shockwave-flash" wmode="transparent" allowscriptaccess="always" allowfullscreen="true" width="648" height="390"></embed></object></p><p><br />Haulla Чагыр чагыр дыдыке löytyy muitakin versioita.</p><p><br />Joutsenet Jumalan kasvoilla ilmestyi vuonna 1994 SKS:n kustantamana. Se on udmurttilaista kansanrunoutta Raija Bartensin suomennoksina sisältävä teos. Minulla ei teosta ole juuri nyt käsillä, enkä muista, onko siinä myös tämä &quot;kansanrunona hengittävä&quot; taideruno mukana. Kokoelmasta on muuten tänään julkaistu tuntemattoman kriitikon arvostelu: <a href="http://klassikkojenlumoissa.blogspot.ru/2017/03/joutsenet-jumalan-kasvoilla.html" title="http://klassikkojenlumoissa.blogspot.ru/2017/03/joutsenet-jumalan-kasvoilla.html">http://klassikkojenlumoissa.blogspot.ru/2017/03/joutsenet-jumalan-kasvoi...</a></p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div>
Grigori Vereštšagin (1852-1930) oli udmurttilaisen kirjallisuuden alullepanijoita ja ensimmäinen udmurttilainen runoilija. 1800-luvulla varsin suuri osa udmurtiksi ilmestyneestä kirjallisuudesta oli uskonnollista ja muista kielistä käännettyä. Myös Vereštšagin käänsi paljon kirjallisuutta udmurtiksi.  Neuvostoaikana udmurttilaisen kirjallisuuden ja udmurtin kirjakielen katsottiin syntyneen vasta lokakuun vallankumouksen jälkeen. Sitä ennen ilmestynyt kirjallisuus oli myös aihepiiriltään neuvostovallalle täysin sopimatonta. 


1800-luvulla ei vielä kiinnitetty runojen tekijään siinä määrin huomiota kuin myöhemmin, jolloin kävi ilmi, että Vereštšaginin julkaisemien kansanrunojen joukossa oli hänen itse sepittämiäänkin runoja. Yksi niistä on vuonna 1889 tehty kehtolaulumainen ćagyr, ćagyr dydyke… (”Vaaleansininen kyyhkynen”), joka on  ensimmäinen alkuperäinen udmurtinkielinen kaunokirjallinen teos. Se on yksi suosituimmista runoista edelleen. Se on myös sävelletty ja usein se esitetäänkin laulettuna. Nykyaikaisena versiona sen on esittänyt Silent Woo Goore -yhtye.


Vereštšagin toimi vuosina 1900-1927 Buranovon kylässä pappina ja opettajana, samassa kylässä, josta myös kuuluisat euroviisumummot ovat kotoisin. Vuonna 1927 hän joutui karkotetuksi papin virka-asunnosta, jolloin hän siirtyi elämänsä viimeisiksi vuosiksi Iževskiin poikansa luokse. Hän ehti Luojan kiitos kuolla luonnollisesti ennen varsinaisten vainojen alkamista. Vanhat kyläläiset muistavat hänet vielä. Perimätiedon mukaan hän toi kylään ensimmäiset sireenit edellisestä asuinpaikastaan Jelabugan kaupungista.


Silent Woo Goore:
https://www.youtube.com/watch?v=ygZDNIl1hY4


Perinteinen esitys:
https://www.youtube.com/watch?v=ILco_rS5j3I


Haulla Чагыр чагыр дыдыке löytyy muitakin versioita.


Joutsenet Jumalan kasvoilla ilmestyi vuonna 1994 SKS:n kustantamana. Se on udmurttilaista kansanrunoutta Raija Bartensin suomennoksina sisältävä teos. Minulla ei teosta ole juuri nyt käsillä, enkä muista, onko siinä myös tämä "kansanrunona hengittävä" taideruno mukana. Kokoelmasta on muuten tänään julkaistu tuntemattoman kriitikon arvostelu: http://klassikkojenlumoissa.blogspot.ru/2017/03/joutsenet-jumalan-kasvoilla.html

]]>
0 http://esa-jussisalminen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/233264-ensimmainen-udmurttilainen-taideruno-on-vuodelta-1889#comments Kulttuuri Grigori Vereštšagin Udmurttilainen kirjallisuus Udmurttilainen musiikki Чагыр чагыр дыдыке Sun, 12 Mar 2017 21:42:18 +0000 Esa-Jussi Salminen http://esa-jussisalminen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/233264-ensimmainen-udmurttilainen-taideruno-on-vuodelta-1889
Kirjoitatko useinkin udmurtiksi pöytälaatikkoon? - Osallistu kilpailuun! http://esa-jussisalminen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/231801-kirjoitatko-useinkin-udmurtiksi-poytalaatikkoon-osallistu-kilpailuun <div class="field field-type-number-integer field-field-image-permission"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> No permission </div> </div> </div> <p><br />Tässä kirjoituskilpailussa tärkein vaatimus on, että tekstien alkuperäinen kieli on udmurtti. Kilpailuun ei siis oteta udmurtiksi käännettyjä teoksia.<br />Kilpailussa on kuusi kategoriaa. Kilpailu avattiin 15. helmikuuta, mutta töitä otetaan vastaan 15. marraskuuta asti. Kilpailussa etsitään vuoden 2017 parasta udmurtiksi kirjoitettua teosta!</p><p>Kilpailun järjestävät aikakauslehti Keńeš ja Udmurtian tasavallan painoalan ja joukkotiedotuksen toimisto.<br />Tarkoituksena on tukea nykykirjailijoita ja antaa heidän teoksilleen näkyvyyttä sekä kehittää udmurtin kieltä ja kirjallisuutta.</p><p><br />Osallistua voi mistä päin maailmaa tahansa, kuka tahansa, joka kirjoittaa udmurtiksi. Onko kenties Sinulla pöytälaatikossa jotain udmurtiksi kirjoitettua? Nyt on juuri oikea aika tuoda se esille. Tai ehkä kilpailu innostaa luovuutesi puhkeamaan udmurtiksi?</p><p><br />Kilpailukategoriat ovat lyhyesti:&nbsp;<br />1. Romaani<br />2. Novelli, essee<br />3. Runomuotoinen teos<br />4. Näytelmä<br />5. Lastenkirjallisuus<br />6. Kritiikki tai kaunokirjallisuuden tutkimus</p><p><br />Helmikuun 17. päivän uutisissa kerrotaan kilpailusta. Olga Borodina, Kenešin päätoimittaja, myös kommentoi asiaa.<br />Kohta 6 min 0 s alkaen:</p><p><br />https://<object width="648" height="390"><param name="movie" value="http://www.youtube.com/v/VLRhsoFSDJw?version=3&fs=1&autoplay=0&rel=0" /><param name="wmode" value="transparent" /><param name="allowFullScreen" value="true" /><param name="allowscriptaccess" value="always" /><embed src="http://www.youtube.com/v/VLRhsoFSDJw?version=3&fs=1&autoplay=0&rel=0" type="application/x-shockwave-flash" wmode="transparent" allowscriptaccess="always" allowfullscreen="true" width="648" height="390"></embed></object></p><p><br />Voittajista päätetään vuoden 2018 tammikuussa. Palkintojen suuruus on 30 000 - 15 000 ruplaa riippuen palkintokategoriasta. Palkitut teokset julkaistaan Kenešissä.<br />Tarkemmat ohjeet löytyvät netistä:<br /><a href="http://kenesh.org/" title="http://kenesh.org/">http://kenesh.org/</a><br /><a href="http://apmcur.ru/konkurs-luchshee-literaturnoe-proizvedenie-2017-goda-na-udmurtskom-yazyke/" title="http://apmcur.ru/konkurs-luchshee-literaturnoe-proizvedenie-2017-goda-na-udmurtskom-yazyke/">http://apmcur.ru/konkurs-luchshee-literaturnoe-proizvedenie-2017-goda-na...</a></p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div>
Tässä kirjoituskilpailussa tärkein vaatimus on, että tekstien alkuperäinen kieli on udmurtti. Kilpailuun ei siis oteta udmurtiksi käännettyjä teoksia.
Kilpailussa on kuusi kategoriaa. Kilpailu avattiin 15. helmikuuta, mutta töitä otetaan vastaan 15. marraskuuta asti. Kilpailussa etsitään vuoden 2017 parasta udmurtiksi kirjoitettua teosta!

Kilpailun järjestävät aikakauslehti Keńeš ja Udmurtian tasavallan painoalan ja joukkotiedotuksen toimisto.
Tarkoituksena on tukea nykykirjailijoita ja antaa heidän teoksilleen näkyvyyttä sekä kehittää udmurtin kieltä ja kirjallisuutta.


Osallistua voi mistä päin maailmaa tahansa, kuka tahansa, joka kirjoittaa udmurtiksi. Onko kenties Sinulla pöytälaatikossa jotain udmurtiksi kirjoitettua? Nyt on juuri oikea aika tuoda se esille. Tai ehkä kilpailu innostaa luovuutesi puhkeamaan udmurtiksi?


Kilpailukategoriat ovat lyhyesti: 
1. Romaani
2. Novelli, essee
3. Runomuotoinen teos
4. Näytelmä
5. Lastenkirjallisuus
6. Kritiikki tai kaunokirjallisuuden tutkimus


Helmikuun 17. päivän uutisissa kerrotaan kilpailusta. Olga Borodina, Kenešin päätoimittaja, myös kommentoi asiaa.
Kohta 6 min 0 s alkaen:


https://www.youtube.com/watch?v=VLRhsoFSDJw


Voittajista päätetään vuoden 2018 tammikuussa. Palkintojen suuruus on 30 000 - 15 000 ruplaa riippuen palkintokategoriasta. Palkitut teokset julkaistaan Kenešissä.
Tarkemmat ohjeet löytyvät netistä:
http://kenesh.org/
http://apmcur.ru/konkurs-luchshee-literaturnoe-proizvedenie-2017-goda-na-udmurtskom-yazyke/

]]>
0 http://esa-jussisalminen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/231801-kirjoitatko-useinkin-udmurtiksi-poytalaatikkoon-osallistu-kilpailuun#comments Kulttuuri Aikakauslehti Keńeš Kirjoituskilpailu Udmurtia Udmurtin kieli Udmurttilainen kirjallisuus Mon, 20 Feb 2017 08:23:16 +0000 Esa-Jussi Salminen http://esa-jussisalminen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/231801-kirjoitatko-useinkin-udmurtiksi-poytalaatikkoon-osallistu-kilpailuun
Teit meistä kauniin -tähti esiintyy udmurttilaisessa näytelmässä http://esa-jussisalminen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/222748-teit-meista-kauniin-tahti-esiintyy-udmurttilaisessa-naytelmassa <div class="field field-type-number-integer field-field-image-permission"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> No permission </div> </div> </div> <p>&nbsp;</p><p>Tampereelta 12 nuoren teatterityön opiskelijan ryhmä, kolmas vuosikurssi, suoritti Udmurtiassa opintoihinsa kuuluvan vieraalla kielellä näyttelemisen jakson. Näihin kuuluu myös viime viikonlopun Suomen katsotuimmassa elokuvassa Teit meistä kauniin Toni Wirtasta näyttelevä Tatu Sinisalo.&nbsp;</p><p><br />Suomalaiset näyttelivät udmurttilaisen näytelmän Lidija Tšernovan&nbsp;Metsän koulussa udmurtiksi. Udmurtiassa he ehtivät esittää sen vain muutamassa paikassa. Syksyllä olen kuullut sen nähneiltä ihmisiltä ihastunutta palautetta. Esitys haluttaisiin kuulemma vielä kouluihin lasten nähtäväksi.</p><p><br />Tällaiset yllätykset ovat parasta piristystä fennougristille, joka pohtii jatkuvasti miten jalostaa koulutus ja kokemus käytännön poliittisiksi toimiksi, jotka edistäisivät uralilaisia kieliä ja niiden käyttöä.&nbsp;</p><p><br />Monessa paikassa on nähty, että kun ulkopuolinen, vaikka suomalainen, oikeasti opettelee vähemmistökielen, sillä voi olla monelle syntyperäispuhujalle paljon suurempi kannustava vaikutus kuin jollain venäjäksi esitetyllä fiksullakin teoreettisella perustelulla. Ehkä samansuuntaisen shokkihoidon sai joku udmurtti siitä, että näyttelijän ammattiin opiskelevien suomalaisten ryhmä tuosta vain esittää udmurtiksi näytelmän.</p><p><br />Näyttelijöiden kielen hiontaan osallistuivat Iževskissä neljännen vuosikurssin suomen opiskelijani. Udmurtiassa harjoiteltu näytelmä nähdään vielä ylihuomenna Helsingissä.<br /><a href="https://www.facebook.com/events/1467825329901571/" title="https://www.facebook.com/events/1467825329901571/">https://www.facebook.com/events/1467825329901571/</a></p><p>&nbsp;</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div>  

Tampereelta 12 nuoren teatterityön opiskelijan ryhmä, kolmas vuosikurssi, suoritti Udmurtiassa opintoihinsa kuuluvan vieraalla kielellä näyttelemisen jakson. Näihin kuuluu myös viime viikonlopun Suomen katsotuimmassa elokuvassa Teit meistä kauniin Toni Wirtasta näyttelevä Tatu Sinisalo. 


Suomalaiset näyttelivät udmurttilaisen näytelmän Lidija Tšernovan Metsän koulussa udmurtiksi. Udmurtiassa he ehtivät esittää sen vain muutamassa paikassa. Syksyllä olen kuullut sen nähneiltä ihmisiltä ihastunutta palautetta. Esitys haluttaisiin kuulemma vielä kouluihin lasten nähtäväksi.


Tällaiset yllätykset ovat parasta piristystä fennougristille, joka pohtii jatkuvasti miten jalostaa koulutus ja kokemus käytännön poliittisiksi toimiksi, jotka edistäisivät uralilaisia kieliä ja niiden käyttöä. 


Monessa paikassa on nähty, että kun ulkopuolinen, vaikka suomalainen, oikeasti opettelee vähemmistökielen, sillä voi olla monelle syntyperäispuhujalle paljon suurempi kannustava vaikutus kuin jollain venäjäksi esitetyllä fiksullakin teoreettisella perustelulla. Ehkä samansuuntaisen shokkihoidon sai joku udmurtti siitä, että näyttelijän ammattiin opiskelevien suomalaisten ryhmä tuosta vain esittää udmurtiksi näytelmän.


Näyttelijöiden kielen hiontaan osallistuivat Iževskissä neljännen vuosikurssin suomen opiskelijani. Udmurtiassa harjoiteltu näytelmä nähdään vielä ylihuomenna Helsingissä.
https://www.facebook.com/events/1467825329901571/

 

]]>
0 http://esa-jussisalminen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/222748-teit-meista-kauniin-tahti-esiintyy-udmurttilaisessa-naytelmassa#comments Kulttuuri Metsän koulussa -näytelmä Tatu Sinisalo Udmurtia Udmurtin kieli Udmurttilainen kirjallisuus Tue, 13 Sep 2016 20:26:41 +0000 Esa-Jussi Salminen http://esa-jussisalminen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/222748-teit-meista-kauniin-tahti-esiintyy-udmurttilaisessa-naytelmassa
Bogdan Anfinogenov sai kirjallisuuspalkinnon http://esa-jussisalminen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/205447-bogdan-anfinogenov-sai-kirjallisuuspalkinnon <div class="field field-type-number-integer field-field-image-permission"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> No permission </div> </div> </div> <p>Anfinogenovin runokokoelma Ajšet buduštšego (2014) (Tulevaisuuden esiliina) palkittiin M. A. Castrénin seuran kirjallisuuspalkintojen runouskategoriassa pääpalkinnolla:<br /><a href="http://www.myudm.ru/news/2015-10-19/dva-udmurtskih-literatora-stali-obladatelyami-finno-ugorskoj-premii-foto" title="http://www.myudm.ru/news/2015-10-19/dva-udmurtskih-literatora-stali-obladatelyami-finno-ugorskoj-premii-foto">http://www.myudm.ru/news/2015-10-19/dva-udmurtskih-literatora-stali-obla...</a></p><p>Lauantaina Helsingin kirjamessuilla Katri Vala -lavalla M. A. Castrénin seuran palkinto jaettiin kahdeksannen kerran. Tänä vuonna palkinnot annettiin huomionosoitukseksi ja kannustukseksi kirjailijoille, jotka ovat osallistuneet kansallisen kirjallisuutensa kartuttamiseen ja kirjallisen ilmaisun kehittämiseen äidinkielellään. Palkintoja olivat jakamassa kirjailija Sofi Oksanen ja seuran pj. Anne Helttunen. Juhlamusiikkia esitti MeNaiset.</p><p>&nbsp;</p><p>Taidetta kielillä</p><p>Anfinogenovin runoja ja runoelmia sisältävän teoksen kieli on venäjä ja udmurtti. Osassa runoista hän sekoittaa eri kieliä tarkoituksella, ei pelkästää kahta em., vaan myös englantia, joissain kohdissa hieman jopa espanjaa, ranskaa, tataaria, maria ja hantia.&nbsp;</p><p><br />Esikoisteoksen nimikin on sekoitus udmurtista ja venäjästä. Ajšet on udmurttia ja buduštšego venäjää. Kielten sekoittaminen on aiheuttanut hieman kielteistäkin palautetta Udmurtiassa, mikä on toisaalta ihmeellistä, koska kieliä sekoitetaan etenkin puheessa muutenkin. Kyse ei ole pelkästään molempien kielien käytöstä rinnakkain ja vaihtelusta, vaan joskus ihan sekakielestä.</p><p>Tietysti on myös pyrkimystä puhtaaseen udmurttiin. Kuitenkin jos aikoo kuvata jotain nykyaikaan liityvää sellaisena kuin se ilmenee, sekakielen käyttö myös kirjallisuudessa on nähtävä mitä luonnollisimpana asiana.</p><p>&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><p>Vai wi-fi!</p><p><br />Anfinogenovin kielenkäyttöä ei voi nähdä kuitenkaan arkisen sekakielen toisintona, vaan se on aivan omalaatuista ja radikaalia.</p><p><br />Runojen pääjuonne on itse asiassa henkilökohtainen kehitystarina udmurttikylän pojasta, joka ei varsinaisesti ole tottunut käyttämään udmurttia, vaikkakin sitä on kuullut. Runokokoelma on merkittävä venäläistyneen, mutta kielellisen ja fyysisen udmurtti-identiteettinsä löytävän, udmurtin kannanotto, identiteetin tutkielma. Siinä on harvinaisen vähän synkistelyä, vaan se on täynnä positiivista draivia, voimaa ja itseironiaa. Tässä mielessä se poikkeaa todella selvästi udmurttilaisen kirjallisuuden valtavirroista. Sen mitä monet muut kirjailijat yrittävät kuvata tarinoiden juonenkehittelyllä, Anfinogenov ilmaisee lyhyesti yllättävien sanayhdistelmien ja assosiaatioiden kautta, kielen ja sanojen tasolla.</p><p><br />Sanan äännetaso laukaisee usein assosiaation toisen kielen samankuuloisesta sanasta. Kyse on samasta asiasta kuin vaikkapa alkusoinnussa kalevalamittaisissa runoissa. Äännetaso määrää ajatusta ja sanan merkitys mukautuu ympäristöön. Sanat eivät yleensä <em>ha</em>joa, mutta <em>ha</em>mpahille kyllä. Anfinogenov yhdistää esimerkiksi udmurtin kielen kehotusinterjektion vaj englannin kielen samalla tavalla ääntyvään sanan wi-fi alkuosaan: &nbsp;Inmare-Kylchine, <em>Vai</em> s&#39;ion, <em>vai </em>yuon no <em>wi</em>-fi!<br />Lavalla hän pohtii räpissään, että ollako vai eikö olla, miksi minä tänne nousin. To be kuulostaa samalta kuin nousin udmurtiksi:<br />To be or not <em>to be</em>, maly maly mon tatcy <em>tubi</em>?</p><p>&nbsp;</p><p><br />Sunnuntaina kirjamessuilla oli vielä M. A. Castrénin seuran osastolla kirjallisuuspalkittujen haastattelu. Paikalla oli myös Katja Kettu, joka kirjoittaa parhaillaan näytelmää mareihin liittyvästä romaanistaan Yöperhonen. Palkituilta kysyttiin, mitä he palkintorahoilla aikovat tehdä. Anfinogenov vastasi, että hän aikoo käyttää sen seuraavaan julkaisuun. Nyt palkittu ensimmäinen teoskin on julkaistu omakustanteena ja sen painos on vain 200 kappaletta. Onneksi internet voi helpottaa kirjallisuuden saatavuutta.</p><p>Suomessa Bogdan Anfinogenov osallistui myös UgricSlam -runokilpailuun. Hän voitti myös sen. Ilmeisesti tuomaristo piti runoista, joista tässä yksi suomennettuna:<br /><a href="http://runokukko.blogspot.fi/2015/10/voittajan-runo-on-muotia-olla-udmurtti.html" title="http://runokukko.blogspot.fi/2015/10/voittajan-runo-on-muotia-olla-udmurtti.html">http://runokukko.blogspot.fi/2015/10/voittajan-runo-on-muotia-olla-udmur...</a><br /><a href="http://runokukko.blogspot.fi/2015/10/viiden-ugrikielen-puulaaki-helsingin.html" title="http://runokukko.blogspot.fi/2015/10/viiden-ugrikielen-puulaaki-helsingin.html">http://runokukko.blogspot.fi/2015/10/viiden-ugrikielen-puulaaki-helsingi...</a></p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Anfinogenovin runokokoelma Ajšet buduštšego (2014) (Tulevaisuuden esiliina) palkittiin M. A. Castrénin seuran kirjallisuuspalkintojen runouskategoriassa pääpalkinnolla:
http://www.myudm.ru/news/2015-10-19/dva-udmurtskih-literatora-stali-obladatelyami-finno-ugorskoj-premii-foto

Lauantaina Helsingin kirjamessuilla Katri Vala -lavalla M. A. Castrénin seuran palkinto jaettiin kahdeksannen kerran. Tänä vuonna palkinnot annettiin huomionosoitukseksi ja kannustukseksi kirjailijoille, jotka ovat osallistuneet kansallisen kirjallisuutensa kartuttamiseen ja kirjallisen ilmaisun kehittämiseen äidinkielellään. Palkintoja olivat jakamassa kirjailija Sofi Oksanen ja seuran pj. Anne Helttunen. Juhlamusiikkia esitti MeNaiset.

 

Taidetta kielillä

Anfinogenovin runoja ja runoelmia sisältävän teoksen kieli on venäjä ja udmurtti. Osassa runoista hän sekoittaa eri kieliä tarkoituksella, ei pelkästää kahta em., vaan myös englantia, joissain kohdissa hieman jopa espanjaa, ranskaa, tataaria, maria ja hantia. 


Esikoisteoksen nimikin on sekoitus udmurtista ja venäjästä. Ajšet on udmurttia ja buduštšego venäjää. Kielten sekoittaminen on aiheuttanut hieman kielteistäkin palautetta Udmurtiassa, mikä on toisaalta ihmeellistä, koska kieliä sekoitetaan etenkin puheessa muutenkin. Kyse ei ole pelkästään molempien kielien käytöstä rinnakkain ja vaihtelusta, vaan joskus ihan sekakielestä.

Tietysti on myös pyrkimystä puhtaaseen udmurttiin. Kuitenkin jos aikoo kuvata jotain nykyaikaan liityvää sellaisena kuin se ilmenee, sekakielen käyttö myös kirjallisuudessa on nähtävä mitä luonnollisimpana asiana.

 

 

Vai wi-fi!


Anfinogenovin kielenkäyttöä ei voi nähdä kuitenkaan arkisen sekakielen toisintona, vaan se on aivan omalaatuista ja radikaalia.


Runojen pääjuonne on itse asiassa henkilökohtainen kehitystarina udmurttikylän pojasta, joka ei varsinaisesti ole tottunut käyttämään udmurttia, vaikkakin sitä on kuullut. Runokokoelma on merkittävä venäläistyneen, mutta kielellisen ja fyysisen udmurtti-identiteettinsä löytävän, udmurtin kannanotto, identiteetin tutkielma. Siinä on harvinaisen vähän synkistelyä, vaan se on täynnä positiivista draivia, voimaa ja itseironiaa. Tässä mielessä se poikkeaa todella selvästi udmurttilaisen kirjallisuuden valtavirroista. Sen mitä monet muut kirjailijat yrittävät kuvata tarinoiden juonenkehittelyllä, Anfinogenov ilmaisee lyhyesti yllättävien sanayhdistelmien ja assosiaatioiden kautta, kielen ja sanojen tasolla.


Sanan äännetaso laukaisee usein assosiaation toisen kielen samankuuloisesta sanasta. Kyse on samasta asiasta kuin vaikkapa alkusoinnussa kalevalamittaisissa runoissa. Äännetaso määrää ajatusta ja sanan merkitys mukautuu ympäristöön. Sanat eivät yleensä hajoa, mutta hampahille kyllä. Anfinogenov yhdistää esimerkiksi udmurtin kielen kehotusinterjektion vaj englannin kielen samalla tavalla ääntyvään sanan wi-fi alkuosaan:  Inmare-Kylchine, Vai s'ion, vai yuon no wi-fi!
Lavalla hän pohtii räpissään, että ollako vai eikö olla, miksi minä tänne nousin. To be kuulostaa samalta kuin nousin udmurtiksi:
To be or not to be, maly maly mon tatcy tubi?

 


Sunnuntaina kirjamessuilla oli vielä M. A. Castrénin seuran osastolla kirjallisuuspalkittujen haastattelu. Paikalla oli myös Katja Kettu, joka kirjoittaa parhaillaan näytelmää mareihin liittyvästä romaanistaan Yöperhonen. Palkituilta kysyttiin, mitä he palkintorahoilla aikovat tehdä. Anfinogenov vastasi, että hän aikoo käyttää sen seuraavaan julkaisuun. Nyt palkittu ensimmäinen teoskin on julkaistu omakustanteena ja sen painos on vain 200 kappaletta. Onneksi internet voi helpottaa kirjallisuuden saatavuutta.

Suomessa Bogdan Anfinogenov osallistui myös UgricSlam -runokilpailuun. Hän voitti myös sen. Ilmeisesti tuomaristo piti runoista, joista tässä yksi suomennettuna:
http://runokukko.blogspot.fi/2015/10/voittajan-runo-on-muotia-olla-udmurtti.html
http://runokukko.blogspot.fi/2015/10/viiden-ugrikielen-puulaaki-helsingin.html

]]>
1 http://esa-jussisalminen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/205447-bogdan-anfinogenov-sai-kirjallisuuspalkinnon#comments Kulttuuri Bogdan Anfinogenov Udmurtit Udmurttilainen kirjallisuus Udmurttiräp UgricSlam Mon, 26 Oct 2015 18:54:29 +0000 Esa-Jussi Salminen http://esa-jussisalminen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/205447-bogdan-anfinogenov-sai-kirjallisuuspalkinnon