Tribuutti Kunnianosoitus maalle, jossa olen ollut onnellinen.

Kaikki blogit puheenaiheesta Luontokuva

Tuokiokuvia aamun lenkiltä

Taas on syksyn tuntua ilmassa, vaikka kukissa on elinvoimaa vielä vaikka muille antaa. Syyskuu on jo hyvällä alulla, voi kuinka kaunis on syksykin, kun vain katsoo hyvällä silmällä.

Nyt on aika korjata satoa, vaikka hiukan pienempää kuin kevään odotukset olivat. Mutta hyvä näin, hengissä olen, vaikka lahovikaa alkaa jo kintuissa ollakin.

Maaliskuu

Tiaidatte tietää paremmin kuin minä mitä maaliskuu tarkoittaa. Suomalaiset kuukausien nimet ovat mielenkiitoisia ja aivan omalaatuisia ja siksi kirjoitin nyt espanjaksi mitä ne tarkoittavat. Samalla opin itsekin aika paljon. En tiennyt, että marras ja marta tarkoittavat samaa enkä sitäkään, että joulukuu on ollut joskus talvikuu.

Kiinostuneille, tässä linkki espanjankieliseen tekstiin.

Päivän luontokuva

Kalliojäkälää, risuja, sianpuolukan varpuja ja pikku lämpäre lunta.

Julkaise syötteitä